Kerholle tärkeä rankkarivoitto TPS:stä

HPK-TPS  3-2 VL (0-0, 2-1, 0-1, 0-0, 1-0)

Keskiviikkoillan huumassa kohtasivat HPK ja TPS. Runsaslukuinen Rinkelinmäen yleisö pääsi todistamaan varsin viihdyttävää jääkiekkoiltaa, jonka voittajaksi selviytyi HPK vasta voittolaukauskilpailun jälkeen. Jere Myllyniemi pelasi HPK:n maalilla kahdeksan ottelun tauon jälkeen, kun Eetu Laurikainen joutui jäämään sivuun ottelun alla kuumeen takia.

20151216, HÄMEENLINNA, HPK vs. TPS, HPK:N UUSI VAHVISTUS, JOULUPUKKI . Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen *** Local Caption ***

Sekava alku

Ottelu alkoi vauhdikkaasti, mutta samalla myös hieman sekavasti eikä kumpikaan joukkue saanut rakennettua pitkiä syöttöketjuja. Ensimmäinen kymppi edettiin hienoisessa vierasjoukkueen hallinnassa, mutta vaarallisille maalipaikoille eivät turkulaiset kuitenkaan päässeet.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla ote siirtyi entistä enemmän TPS:lle, mutta Jere Myllyniemi Kerhon maalilla torjui hienosti, vaikka edellisestä ottelusta oli aikaa jo tovi. Maalittoman ensimmäisen erän hallinnasta kertoivat myös maalivahtien torjunnat: Myllyniemi 11, Lassila 4.

20151216, HÄMEENLINNA, HPK vs. TPS,  HPK:N MIRO RUOKONEN (29) . Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen *** Local Caption ***

Viihdyttävä toinen erä

Ottelun ensimmäinen tilastomerkintä nähtiin ajassa 22:28, kun TPS:n Patrik Moisio joutui jäähylle estämisestä. Kerhon ylivoima oli kuitenkin tehotonta ja peliä jatkettiin tasalukemissa. Myös TPS pääsi yrittämään ylivoimapeliä hetki alivoimansa jälkeen, ja vieraiden ylivoima pyörikin näyttävästi lähes koko kahden minuutin ajan. Ylivoiman aikana kiekkoa kaivettiin jo kerran HPK:n maalista, mutta Kerhon onneksi Ilkka Pikkaraisen osuma hylättiin maalivahdin häiritsemisen vuoksi.

Ajassa 29:34 nähtiin illan ensimmäinen osuma, kun Sakari Mannisen aloitusvoiton jälkeen Santeri Saari laukoi kauden ensimmäisellä täysosumallaan Kerhon 1-0-johtoon. HPK sai avausmaalista melkoisesti lisävirtaa ja vyörytti peliä aktiivisesti turkulaisten päätyyn. Vain muutama minuutti avausmaalista hyvä paine palkittiin, kun Kerho siirtyi 2-0-johtoon Otto Paajasen maalilla.

20151216, HÄMEENLINNA, HPK vs. TPS,  HPK:N SANTERI SAARI (4) TEKI OTTELUN AVAUSMAALIN.  Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen *** Local Caption ***

Kerho oli lähellä siirtyä ottelussa jo 3-0-johtoon, kun Juha Koivisto karkasi läpiajoon TPS:n harhasyötön seurauksena. Lassila oli kuitenkin tällä kertaa hereillä ja torjui Koiviston yrityksen Dominik Hasek -henkisellä heittäytymisellään.

Kerho pääsi hyvän painostuksen ansiosta ajassa 35:08 ottelussa toista kertaa ylivoimalle, mutta tälläkään kertaa ylivoima ei kulkenut alkuunkaan. Kaiken kukkuraksi ylivoimapelin aikana Julius Vähätalo toi TPS:n maalin päähän. Viihdyttävän toisen erän jälkeen tilanne oli HPK:lle kutkuttava 2-1.

20151216, HÄMEENLINNA, HPK vs. TPS,  HPK:N OTTO PAAJANEN (7) . Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen *** Local Caption ***

TPS:n paine palkitaan – Polak ratkaisee rankkareilla

Kolmanteen erään HPK lähti puolustamaan yhden maalin johtoasemaansa. Erän ensimmäinen kymppi ei sujunut Kerhon kannalta mairittelevasti, sillä TPS pääsi yrittämään peräti kahdesti tasoitusta ylivoimalla. Myllyniemen johdolla HPK:n alivoima kuitenkin kesti uhrautuvasti molemmat jäähyt.

Erä eteni edelleen vieraiden komennossa ja myös vimmattu vierasjoukkueen paine palkittiin lopulta ajassa 56:44, kun Ilkka Pikkarainen laukoi ranteella ottelun tasoihin. Erän loppuhetkillä molemmilla joukkueilla oli vielä puolittaisia maalipaikkoja, mutta lisäosumia ei nähty. Näin pelissä siirryttiin jatkoajalle.

20151216, HÄMEENLINNA, HPK vs. TPS,  TPS:N TEEMU LASSILA (35). Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen *** Local Caption ***

Jatkoaika sujui tuttuun tyyliin vauhdikkaasti 3vs3-pelin ansiosta, mutta hyviä maalipaikkoja ei viisi minuuttisen aikana kuitenkaan vauhdista huolimatta nähty. Näin ratkaisua haettiin voittolaukauskilpailusta.

Rankkarikisassa TPS:n Pikkarainen, Vähätalo ja Kumeliauskas epäonnistuivat omissa yrityksissään, ja kun Kerhon Vojtech Polak onnistui maalinteossa – jäi kaksi pistettä riemastuttavasti Hämeenlinnaan.

20151216, HÄMEENLINNA, HPK vs. TPS,  HPK:N VOJTECH POLAK (33) TEKI VOITTOMAALIN . Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen *** Local Caption ***

Kerhon kausi jatkuu huomenna Espoossa, jossa vastaan asettuu rahavaikeuksissa painiva Espoon Blues. Ottelu alkaa klo 18:30.

Ottelun kaikki tilastot

HPK:n otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net – kaikki urheilu-uutiset samasta paikasta!

16.12.2015 21:05