Kerholle tärkeät kaksi pistettä Hakametsästä – Palve ratkaisi jälleen rankkarista

Ilves-HPK 3-4 VL. (1-1, 2-2, 0-0, 0-0, 0-1)

Tampereella kohtasivat hyvin kautensa aloittanut kotijoukkue Ilves sekä alkukauden suurimmaksi tasurikoneeksi yltynyt HPK. Kerho taisteli viihdyttävästä ottelusta lopulla kaksi pistettä voittolaukauskilpailun jälkeen. 

Ottelun kulku

Ottelu alkoi todella vauhdikkaasti ja päästä päähän mentiin kovaa. Molempien joukkueiden hyvästä valmistautumisesta kertoi myös ensimmäisen kympin aikana nähdyt hyvät taklaukset. Ottelun ensimmäinen todellinen vaaratilanne syntyi, kun päätykiekoksi tarkoitettu kiekko kimposi matkalla Joni Tuulolan varusteista Kerho-maalin tolppaan.

Ottelun avausmaali syntyi myös pienoisen pompun kautta. Ilves pelasi vaarattoman näköisessä hyökkäyksessä kiekon Markus Jokiselle, jonka pienestä kulmasta lähtenyt laukaus vaihtoi Markku Flinckin mailasta suuntaa ja painui Emil Larmin selän taakse.

Kerho pääsi ottelussa tasoihin hieman erän puolivälin jälkeen, kun Janne Lahti pujotteli lähes omasta päästä Ilves-päätyyn ja viimeisteli kiekon Hannu Toivosen maalin yläkulmaan. Tasoitusmaalin syöttäjiksi merkittiin varsin erikoinen kaksikko: Emil Larmi ja Kirill Tulupov. Tasaisen avauserän jälkeen ottelu oli lukemissa 1-1.

Teemu Suhoselle uran ensimmäinen Liigamaali

Toisen erän alkuun HPK pääsi jatkamaan reilun minuutin ylivoimalla, kun Ilveksen Olli Vainio istui vielä jäähypenkillä. Tällä kertaa ylivoima myös toimi ihanasti, kun ajassa 20.25 Teemu Suhonen lämäsi viivasta Kerhon 2-1-johtoon. HPK:n kauden toiseen ylivoimamaaliin syöttöpisteet merkittiin Teemu Turuselle ja Niko Kapaselle.

Ilves pääsi hetki HPK:n avausmaalin jälkeen yrittämään vuorostaan ylivoimalla tasoitusta. Kauaa ei tätäkään jäähyä ehtinyt kulua, kun Liigan tehokkaimman ylivoiman seurauksena Sami Sandell täräytti ottelun tasoihin hienon sommitelman päätteeksi.

Toisen erän paras tasaviisikoin syntynyt tilanne avautui Ilveksen Aleksi Mustoselle, joka pääsi nokikkain Larmin kanssa. Mustosen viimeistely-yritys kuitenkin päätyi tällä kertaa ohi Kerho-maalin. Ilves siirtyi ottelussa johtoon ajassa 33:11, kun aloitusvoiton seurauksena kiekko pelattiin viivan kautta maalin eteen, josta Matias Sointu ohjasi ilmasta kotijoukkueen johtoon.

Tällä kertaa oli Kerhon vuoro kuitata nopeasti Ilveksen johto, sillä vain muutama minuutti johtomaalin jälkeen HPK tasoitti ottelun – ja jälleen ylivoimalla! Tällä kertaa asialla oli viime kauden maalitykki Otto Paajanen, joka ohjasi Turusen ampuman kiekon Toivosen putkista maalin perukoille. Toisen erän jälkeen Hakametsän tulostaululla seisoi numerot 3-3.

Kolmas erä maaliton

Kerho oli lähellä siirtyä johtoon heti kolmannen erän alkuhetkillä, kun Juho Keränen pääsi puoliksi nokikkain Toivosen kanssa. Toivonen kuitenkin nollasi Keräsen rystylaukauksen helposti.

Kolmannen erän alussa nähtiin myös ikävä tilanne, kun Ilveksen kultakypärä Sandell loukkaantui maalille ajaessaan. Uransa aikana loukkaantumisista kärsineen Sandellin jalka vääntyi tilanteessa todella ikävän näköisesti. Toivottavasti Sandell saa parsittua itsensä kasaan pian.

Ilves pääsi kolmannen erän puolivälin jälkeen yrittämään ottelun ratkaisumaalia 5-3-ylivoimalla, kun Jaakko Turtiainen ja Joonas Lehtivuori istuivat jäähyllä. Kerho kuitenkin taisteli loistavasti Ilveksen ylivoimapelin, eikä Tupsukorvien ylivoima saanut lopulta vaarallisia paikkoja rakennettua.

HPK pääsi vielä ottelun viimeisellä minuutilla ylivoimalle, kun Ilveksen avausmaalin syöttänyt Jokinen kampitti itsensä jäähyaitioon. HPK ei maalia saanut ylivoimasta huolimatta tehtyä, joten jatkoajalle siirryttiin tasatilanteessa 3-3.

Kerho pääsi aloittamaan jatkoajan ylivoimalla, mutta illan kolmas ylivoimamaali jäi haaveeksi hyvästä pyörityksestä huolimatta. Myös Ilves pääsi jatkoajan aikana vielä yrittämään ratkaisua ylivoimalla. Eemeli Suomella oli tämän erikoistilanteen aikana kaikkien aikojen mahdollisuus naulata peli maalin edestä lähes tyhjään maaliin, mutta Larmi venytti mailallaan illan hienoimman torjunnan.

Kun lisämaaleja ei jatkoajalla nähty, edettiin ottelussa voittolaukauskilpailuun. Voittolaukauskilpailussa ainoastaan Oula Palve onnistui ja kun Larmi torjui kaikki Ilveksen yritykset, lähti Hämeenlinnaan riemastuttavasti kaksi pistettä.

Ottelun kaikki tilastot löytyvät Liigan sivuilta.

Komposiittierikoinen

Toisessa erässä Kerho-puolustaja Niclas Almarilta meni lähes peräkkäisissä vaihdoissa maila poikki juuri laukaisuhetkellä. Lisää mailoja!

Illan parhaat pelaajat

Ilveksen Sami Sandell oli ehdottomasti joukkueen parhaimmistoa ennen ikävää loukkaantumistaan.

Janne Lahti oli todella pirteällä pelipäällä jälleen kerran. Energinen Lahti viimeisteli ottelussa myös yhden upean maalin.

Seuraava ottelu

Kerho kohtaa seuraavassa ottelussaan lauantaina Hämeenlinnassa TPS:n. Ei muuta kuin kaikki huutamaan Kerholle kotipisteet! #illallahallille

@MJKetonen

HPK:n otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net – urheiluviihdettä päivittäin!

06.10.2016 21:07