Kerhon A:lle ensimmäinen kiinnitys mestaruuteen

HPK:n A-Nuoret nappasivat ensimmäisen kiinnityksen Suomenmestaruuteen keskiviikkoiltana Ritari-areenassa. Mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa. Taistelu jatkuu perjantaina Espoossa ja lauantaina Hämeenlinnassa. 

Ennen ottelua Juuse Saros palkittiin Nuorten SM-liigan palkinnoilla paras pelaaja sekä paras maalivahti. Saroksen onnittelujen jälkeen liigaotteluista tuttu Peter Petro kajautti ilmoille Maamme-laulun ja loi oikeanlaisen tunnelman Suomenmestaruudesta pelattaessa.

Blues aloitti terävämmin ja siirtyi kolmen minuutin jälkeen 0-1 johtoon Niklas Tikkisen osumalla. HPK pääsi pelaamaan ensimmäisen erän aikana kolme kertaa ylivoimalla, muttei onnistunut maalinteossa.

Kerho tehokkaampi toisessa ja kolmannessa erässä

HPK aloitti maalinteon toisessa erässä ylivoimalla. HPK:n kapteeni Miika Heikkilä pääsi tuulettamaan Kerhon ensimmäistä finaalimaalia ajassa 24.13. Syöttöpisteet kirjauttivat Ville Järveläinen ja Petteri Nikkilä. Kun kolmannessa erässä HPK:n Ville Järveläinen maalasi vielä kerran, ajassa 49.59, HPK tarrasi kiinni ensimmäiseen kiinnitykseen mestaruuspokaalista.

Blues yritti tasoitusta ilman maalivahtia ottelun lopussa, mutta HPK:n veräjänvartija, palkintorohmu Juuse Saros oli jälleen mies paikallaan.

– On hienoa pelata keväällä näin isoista panoksista, kertoi Saros ottelun jälkeen.

HPK:n päävalmentaja Olli Salo oli tyytyväinen Kerhon loppupelin ilmeeseen.

– Puolustimme lopun kurinalaisesti, emmekä lähteneet ylipelaamaan. Niissä paikoissa on tärkeää, että jokainen hoitaa oman ruutunsa.

Ottelut jatkuvat perjantaina Bluesin kotikaukalossa Matinkylässä. Lauantaina on taas kotiottelun vuoro Hämeenlinnassa. Kiekko putoaa jäähän klo 16.00. Ole paikalla kannustamassa, kun A-Nuoret taistelevat kohti mestaruutta!

Liput lauantain kotiotteluun:
Yli 15v. 10 €
Alle 15v. 5 €

Taistelu mestaruudesta

HPK A – Blues A
la 30.3. klo 16.00

HPK 28.3.2013

28.03.2013 08:07