Kiivaalle trillerille karvas loppu – Kärpät ratkaisi ylivoimalla

Kärpät – HPK 5-3 (0-0, 2-1, 3-2)

Kärppien ja HPK:n väliset ottelut ovat olleet tällä kaudella huikeita trillereitä, eikä kamppailusta tänäänkään puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vauhdikkaan ottelun ja varsin eriskummallisten vaiheiden jälkeen pisteet jäivät tällä kertaa Ouluun lukemin 5-3.

Ottelun kulku

HPK tuli otteluun todella kovalla sykkeellä ja antoi jatkuvaa painetta hieman haparoineelle Kärppä-puolustukselle. Kerho olikin niskan päällä ottelun alussa, mutta Kärpät pääsi peliin mukaan Henrik Forsbergin jäähyn jälkeen. Molemmat maalivahdit olivat kuitenkin ohittamattomia ja erätauolle lähdettiin 0-0 lukemista.

Kerho pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla, mutta Niko Kapasen tuhannen taalan paikasta huolimatta kuparinen ei rikkoontunut. Kerho kuitenkin iski ottelun avausosuman, kun hienosti rakennetun tilanteen päätti laukaukseen Oskari Manninen ja Otto Paajanen ohjasi kiekon ohi voimattoman Jussi Rynnäksen.

Maalin jälkeen ote siirtyi Pallokerholle, mutta Rynnäs oli kerta toisensa jälkeen mies paikallaan. Kesken Kerhon myllytyksen iskeekin sitten isäntäjoukkue. Vastahyökkäykseen kuin hauki rannasta irronnut Jari Sailio löysi Miska Humalojan vartioimattoman mailanlavan maalin edestä ja Kärpät tasoitti ottelun ajassa 32.08.

Kärpät sai tasoituksesta virtaa, eikä aikaakaan kun jälleen helähti Kerho-vahti Antti Karjalaisen selän takana. Pitkän pyörityksen päätteeksi Jesse Saarisen namupassi löysi Aleksi Mäkelän, joka niittasi kiekon näyttävästi yläpeltiin paria minuuttia ennen erän loppua. Enempää osumia ei toiseen erään nähty.

Kerhon kolmannen erän kiri alkoi vauhdikkaasti ja Kärppien päässä saatiin aikaiseksi pitkiä pyörityksiä. Ylivoimallakaan ei vielä tulosta tullut, kunnes lopulta Kärppien yltiöpäinen hyökkäys kostautui. Oskari Manninen sivalsi 4-2 ylivoimahyökkäyksen päätteeksi ottelun tasoihin Juho Keräsen syötöstä.

Tasoitusosuman jälkeen alkoikin Raksilassa tapahtua kummia. Joonas Lehtivuori passitettiin jäähylle maalineduspainista ja samanaikaisesti Waltteri Hopposelle tuomittiin takautuvasti 2+2 minuuttia korkeasta mailasta.

Kärpät kuittasikin välittömästi kahden miehen ylivoimalla, kun John Albert laukoi kiekon maalin kulmalta Kerhon reppuun. Tuomarit eivät pelitilanteessa maalia nähneet, mutta videotarkistuksen jälkeen riemu repesi Raksilassa. Epäselvän tilanteesta tekee se, että yläkamerakuvaa ei TV-lähetyksessä näytetty.

Hämmentävien vaiheiden jälkeen Kärpät menikin sitten menojaan, kun Mika Pyörälä iski vielä onnekkaasti ylivoimaosuman Kerho-pakin kautta ja muutamaa minuuttia myöhemmin Antti Kalapudas mälläsi sydämensä kyllyydestä lukemiksi jo 5-2.

Kerho käynnisteli vielä esimerkillisesti takaa-ajoa ja Mathias Porseland toikin vieraat kahden maalin päähän kuudella neljää vastaan. Pelikellosta loppuivat kuitenkin minuutit ja pisteet jäivät Ouluun lukemin 5-3.

Ottelun ratkaisu

Ottelu ratkesi HPK:n mustaan vaihtoon kolmannen erän puolivälissä; kuusi minuuttia jäähyjä yhtäaikaisesti ja Kärpille täydet kaksi minuuttia 5-3 ylivoimaa koitui lopulta kohtaloksi, kun isännät iskivät kaksi maalia alle minuutissa ja taululle lukemat 4-2.

Ottelun tilastot ja maalikooste

Seuraava ottelu

Kerho isännöi lauantaina 4.2. Ritarihallissa Kouvolan kiekkoylpeyttä KooKoota klo 17.00.

Silloin pannaan tuulemaan lauantai-saunan kunniaksi, joten kaikki mukaan kantamaan Kerho voittoon!

#illallahallille

Kerhon otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net | #pelipaikoilla

31.01.2017 21:45