Laakso, Tuulola ja Mielonen Kerhon pakkikalustoon

HPK on solminut pelaajasopimukset Aleksi Laakson, Marko Tuulolan ja Juho Mielosen kanssa. Laakson sopimus on kolmivuotinen ja Tuulolan sekä Mielosen sopimukset ovat yksivuotisia. Mielosen sopimus sisältää lisäksi seuraoption kaudesta 2013–2014. Kaikki kolme puolustajaa ovat vakuuttaneet HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selinin ennen kaikkea kovalla sisäisellä palolla pelata oranssille.

– Aleksi antoi hyvät näytöt viime kaudella Hämeenlinnassa. Ja selvää on, että hänen taitavuutensa on huomattu muuallakin, onhan hän tällä hetkellä Jukka Jalosen EHT-ryhmässä. Hän on erittäin motivoitunut ja valmis kohtaamaan haasteet ennen kaikkea fysiikkapuolella, kertoo Selin.

HPK-ikoniksi ja senseiksi kutsuttu Marko Tuulola ei ollut vielä valmis laittamaan hokkareita naulaan vaan täyttää valmennusjohdon toiveen jatkaessaan joukkueessa.

– Tuuski on kokenut, tasokas pelaaja. On hyvä saada hänet joukkueeseen, sillä kokemusta on huima määrä. Tuuski on erittäin motivoitunut ensi kaudesta, Selin kommentoi 41-vuotiaan Tuulolan jatkosopimusta.

Mielonen ensikertalainen HPK:ssa

Kerholaisille uusi tuttavuus kolmesta puolustajasta on Juho Mielonen. Mielonen on pelannut menneellä kaudella Ässissä, HIFK:ssa ja Morassa (Allsvenskan). 190-senttinen ja 92-kiloinen, rightin puolelta pelaava Mielonen HPK:n valmennuksen mukaan hyvin liikkuva puolustaja, joka hakee tulevalla kaudella uutta nostetta.

– Valmensin Juhoa pari vuotta sitten ja tunnen hänet erittäin hyvin. Näytöt puhuvat puolestaan, kommentoi Selin, joka jatkaa vielä seuraavat kaksi viikkoa maajoukkueen valmennusryhmässä.

HPK Tiedotus 16.4.2012

16.04.2012 12:41

Jaa artikkeli: