Liiga goes Tallinna – Pelicans-HPK 27.1.2018

Ensimmäinen ulkomailla pelattava virallinen Liiga-ottelu käydään Pelicansin ja HPK:n välillä Tallinnassa 27.1.2018.

– Haluamme olla toiminnassamme innovatiivisia edelläkävijöitä ja ennen kaikkea tarjota kannattajillemme ainutlaatuisia kokemuksia. Tätä on valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa jo hyvä tovi ja olemme todella tyytyväisiä, että nyt voimme alkaa tosissaan rummuttamaan tätä, Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu kertoo.

– Lähdemme innolla mukaan Tallinnaan. Käynnistimme Pelicansin kanssa viime kaudella hyvän yhteistyön Hämeen Herruus -kamppailun osalta. Molemmat seurat kehittävät aktiivisesti toimintaansa ja olikin helppo ratkaisu sanoa kyllä tälle matkalle, kommentoi HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen.

Matkaanlähtijöille halutaan tarjota kokonaisvaltainen elämyspaketti, joka ei rajoitu pelkästään Tallinnassa pelattavaan jääkiekko-otteluun. Yhteistyökumppanit Saarikoski Travels, Reissu Ruoti ja Viking Line ovat olleet vahvasti mukana tapahtuman suunnittelussa alusta asti, minkä myötä matkapaketeista on saatu hiottua erittäin toimivia ja helppoja kokonaisuuksia.

– Bussikuljetukset lähtevät Lahdesta ja Hämeenlinnasta, jonka jälkeen kaikki siirtymät on valmiiksi mietitty ja hoidettu aina lähtöpaikkaan paluuseen asti. Paketteja on muutamia erilaisia, lähinnä valittavaksi jää joko edullisempi majoitus laivalla, jolloin myös paluu Suomeen tapahtuu aiemmin sunnuntaina tai toisena vaihtoehtona yöpyminen hotellissa. Ohjelmaa riittää lauantaiaamusta sunnuntaihin, Kolu kertoo.

Ottelu pelataan Tondiraba Areenalla, joka sijaitsee noin 10 minuutin bussimatkan päässä Tallinnan satamasta ja yleisöä areenaan mahtuu hieman vajaa 6 000 henkeä. Aluksi tapahtumaan on tarjolla pelkkiä matkapaketteja, jotka tulevat myyntiin 13.9. Pelkät otteluliput tulevat myyntiin mahdollisesti myöhemmin, mikäli niitä irtomyyntiin jää.

Historiallinen ottelu otettiin myös Liigan toimistolla ilolla vastaan.

– Me suhtaudumme tähän erittäin positiivisesti. On markkinallisesti tärkeää, että Liiga näkyy Suomen rajojen ulkopuolella ja tämä on erittäin hieno veto, Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä kommentoi.

Järvelä kävi elokuussa matkanjärjestäjien ja Pelicansin sekä HPK:n edustajien kanssa tutustumassa tulevaan ottelunäyttämöön.

– Puitteet olivat hienot ja kaikki fasiliteetit a-luokkaa. Pelaajille kyseessä on once in the lifetime tilaisuus päästä pelaamaan Liigaa ulkomaille, mikä tuo lisäjännitettä ja uusia ulottuvuuksia itse peliin. Odotan hienoa tapahtumaa, Järvelä päättää.

06.09.2017 14:07