Loistelias HPK sarjakärkeen

JYP-HPK 2-5 (1-0, 1-2, 0-3)

Oulussa koetun tappion jälkeen HPK palasi jälleen voittojen tielle, kun se voitti Jyp:n Jyväskylässä lukemin 2-5. HPK hallitsi ottelua lähes alusta loppuun ja ansaitsi kolme pistettä hienolla esityksellä. Kovimmalla kädellä Jypiä kuritti Ville Viitaluoma ja Eric Fehr, molemmille tehot 2+2.


Herra Job toimitti ennen peliä Kerholle omat jobinpostinsa, kun selvisi, että kokenut Marko Tuulola ei pystykään pelaamaan ottelussa. Tuulolan loukkaantumisen myötä Juho Mielonen sai pitkästä aikaa paikan pelaavassa kokoonpanossa. Myös Antti Miettinen joutui jättämään tiistain ottelun väliin.

HPK kuitenkin vähät välitti uusista poissaoloista ja aloitti ottelun vauhdikkaasti. Jyp:n pelaajat ottivat erän alkuun kaksi peräkkäistä jäähyä ja HPK pääsi pyörittämään pitkään ylivoimaa. Paras paikka ylivoimalla avautui, kun Juha Kiilholma tarjoili kiekon täysin vapaana takatolpalla olleelle Marko Luomalalle. ”Lutin” yrityksen Tuomas Tarkki pystyi selvittämään kuitenkin patjallaan.

Myös Jyp pääsi avauserässä ylivoimalle. Ylivoiman aikana parhaan paikan maalintekoon sai kuitenkin HPK. Otto Paajanen ja Antti Aarnio karkasivat 2-1 -hyökkäykseen. Paajanen syötti kiekon Aarniolle, jonka laukauksen Tarkki torjui lopulta vaivatta.

Jyp siirtyi ottelussa 1-0 -johtoon, kun Eric Perrin lähetti lerppukiekon kohti Mikko Tolvasen maalia. Tolvanen ei saanut liimattua kiekkoa räpyläänsä, vaan se tippui maalin eteen. Olli Sipiläinen siirsi irtokiekon Tolvasen patjan yli HPK-maaliin.

Varsinkin ensimmäisessä erässä Jyp yritti vaikuttaa Kerhon pelaamiseen varsin fyysisellä mutta puhtaalla pelillä. HPK:sta avauserässä erottui jälleen kepeällä jalalla liikkunut Teemu Rautiainen.

HPK ottaa ohjat lopullisesti itselleen

Toista erää oli pelattu noin viisi minuuttia, kun HPK aloitti jyväskyläläisten päädyssä todellisen syysmyräkän. Ensin Eric Fehr syötti Jere Sallisen nokikkain Tarkin kanssa. Tarkin mainio hanskapelastus piti Jypin kuitenkin vielä hetken johtoasemassa. Ajassa 26.32 HPK tasoitti ottelun ylivoimalla. Fehr syötti pelivälineen poikkikentän Viitaluomalle, jonka rannelaukaus ohitti Tarkin. HPK:n ylivoimaa oli ehditty pelata vain 11 sekuntia. Noin puolitoista minuuttia Viitaluoman tasoituksen jälkeen kiekko oli jälleen Jyp-maalissa. Tällä kertaa Fehr sai Viitaluoman laukauksesta kimmonneen kiekon itselleen, höpötteli Tarkin jäänpintaan ja nosti Kerhon johtoon. Molempiin maaleihin toiset syöttöpinnat Dan Spangille.

Maalien jälkeen HPK pyöritti peliä Jyp-päädyssä vielä usean minuutin ajan saaden useita tilaisuuksia myös lisäosumien tekoon. Kerhon tehojakson aikana Jyp:llä oli ajoittain vaikeuksia päästä edes omalta alueeltaan ulos.

Jyp pääsi vielä kerran peliin mukaan, kun ajassa 34.04 väkivahva Jonne Virtanen kuljetti kiekon Kerhon päätyyn. Kiekko ajautui Olli Sipiläiselle, joka uitti illan toisellaan pelivälineen Tolvasen längistä maaliin ja Jypin tasoihin.

Tehokas seitsemän minuuttinen

HPK:n hallinnasta huolimatta kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteesta. Ajassa 45.51 HPK pääsi jälleen ylivoimalle. Jere Sallinen sai huitaistua kiekon Viitaluomalle, joka sipaisi suoraan syötöstä pikkumustan jälleen etuyläkulmasta maaliin. Maaliin toinen syöttöpiste illan toiselle tehomiehelle, Eric Fehrille.

HPK:n ylivoima toimi tiistaina loistavasti ja 2-4 -osuma syntyi edellisen tapaan Jyp-pelaajan istuessa kaksiminuuttistaan. Tällä kertaa ylivoimaan HPK tuhlasi aikaa ainoastaan kahdeksan sekuntia. Aloitusvoiton jälkeen kiekko pelattiin Teemu Rautiaisen kautta Joni Tuomiselle, jonka siniviivalta laukoman kiekon ilmasta maaliin ohjasi Tuomas Vänttinen.

Lopullisen ratkaisun ottelulle iski tehokaksikko Fehr-Viitaluoma. ”Vili” toi kiekon hyökkäysalueelle, sekä laukoi vain ja ainoastaan rebound-kiekoksi tarkoitetun laukauksen kohti Tarkkia. Sellainen siitä tulikin, kun Tarkin torjuma kiekko tuli Fehrille parhaalle maalintekopaikalle, eikä Fehr erehtynyt. Kolmen maalin tekoon HPK:lla kului aikaa ainoastaan seitsemän minuuttia ja yksi sekunti päälle.

Ottelun ratkettua molemmat joukkueet keskittyivät lähinnä kuluttamaan pelikellossa olleet minuutit nolliin. HPK:lle mainion pelin jälkeen kolme pistettä ja sarjan piikkipaikka.

Seuraavan kerran HPK:n otteita pääsee ihastelemaan tulevana perjantaina kello 18.30, kun Hämeenlinnaan saapuu Tampereen Tappara. Eiköhän tylsytetä tamperelaisten kirveet porukalla ja laiteta samalla kauden yleisöennätys uusiin lukemiin, kaikki siis hallille!!

20.11.2012 Ville Peltonen

20.11.2012 20:13