Loppukiri ei riittänyt

KooKoo-HPK 3-2 (1-0, 2-1, 0-1)

Ottelu alkoi isäntien lievällä hallinnalla. KooKoolla oli paljon pelissä, sillä se hävisi edellisen ottelunsa kotiyleisönsä edessä SaiPalle maalein 2-7. HPK piti kuitenkin paketin kasassa, eikä kotijoukkue päässyt alkurynnistyksestä huolimatta hyville maalipaikoille.

Kerhon parhaat tekopaikat avauserässä loi ykkösketju Peter LeBlanc-Sakari Manninen-Antti Miettinen. Vetopaikoissa ruuti oli kuitenkin märkää ja laukaukset paukkuivat Lumon-areenan plekseihin.

KooKoo siirtyi johtoon ajassa 15:51. Asialla oli ex-HPK Teemu Rinkinen, joka pääsi namuttelemaan kiekon reppuun Juuso Rajalan taitavan esityön jälkeen. Kerho-vahti Kristian Järviselle ei jäänyt tilanteessa mahdollisuuksia.

HPK pääsi erän lopussa ylivoimalle, mutta erikoistilanne kuivui Antti Miettisen huitomisjäähyyn.  Avauserän torjunnat (KooKoon Juha Järvenpää 3, HPK:n Kristian Järvinen 12) kertovat pelin painopisteestä.

Erikoinen käsimaali hyväksyttiin

Toinen erä käynnistyi 4-4-tasavajaalla. KooKoo juotti karvasta kalkkia vain 19 sekunnin jälkeen. Viimeiset neljä kautta Kerhoa edustanut Ossi-Petteri Grönholm ampui siniviivalta ja Matthew Watkins ohjasi kiekon läheltä pömpeliin.

HPK pääsi ylivoimalle hetkeä myöhemmin KooKoon joukkuerangaistuksen myötä. Otto Paajasen johtama kakkosylivoimaviisikko sai myllyn pyörimään. Joonas Lehtivuori ampui siniviivalta ja Paajanen teki tilanteessa mainion maskin Järvenpäälle. Patrick Holland laittoi seuranneen irtokiekon ilmasta komeasti sisään. Kyseessä oli kanadalaisen ensimmäinen maali Liigassa.

Ottelun erikoisin tilanne nähtiin HPK-maalilla ajassa 27:26. KooKoon Josh Green käänsi rystyllä kiekon maalille, jossa häärivät sekä Kerhon Sakari Manninen, että KooKoon Petri Lammassaari. Molemmat näyttivät osuvan kiekkoon käsillään ja lopulta peliväline upposi maaliin. Erikoista osumaa tarkasteltiin videolta, kunnes päätuomari Timo Metsälä näytti hieman yllättäen kiekon keskelle hyväksytyn maalin merkiksi.

Järvenpää venyi lopussa

KooKoo jäädytti peliä hyvin päätöserässä ja pitkään näytti siltä, ettei Kerho pääse peliin mukaan. Neljä minuuttia ennen summeria alkoi kuitenkin tapahtua. Ensin isäntien Mikko Alikoski passitettiin jäähylle ja HPK otti samalla Järvisen pois maaliltaan. Uhkapeli tuotti 3-2-kavennuksen ajassa 58:19. Asialla oli Antti Miettinen, joka kiekotteli siniviivalla Sakari Mannisen kanssa ja lämäsi lopulta laatan häkkiin. Maali oli ”Mietsulle” kauden toinen.

HPK jatkoi kovaa myllytystä kouvolalaisten päädyssä. Kun vielä Ossi-Petteri Grönholm hölmöili itsensä boksiin, oli trillerin ainekset käsillä. Peliaikaa jäi jäljelle 40 sekuntia. Viimeiset 11 sekuntia pelattiin kuudella kolmea vastaan, kun myös Josh Green otti rangaistuksen, mutta tasoitusta ei saatu millään aikaiseksi. Näin ollen KooKoo nappasi kauden avausvoittonsa.

Kerho pelaa seuraavaksi lauantaina, jolloin vastaan luistelee KalPa. Kyseessä on Marko Tuulolan juhlaottelu, jossa ”Tuuskin” #36-paita jäädytetään. Jäähallin Kerho-ravintola avaa ovensa lauantaina jo klo 15.30, jolloin luvassa livemusiikkia sekä tietenkin Tuulolan kommentit. Juhlallisuudet jäähallin puolella alkavat noin klo 16.40. Itse ottelu alkaa klo 17.00.

Kannattaa tulla ajoissa paikalle!

Ottelun tilastot

HPK:n otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net – kaikki urheilu-uutiset samasta paikasta!

16.09.2015 21:08