Lukko vei tasaisen taiston

Lukko-HPK 4-2 (0-0, 3-2, 1-0)

HPK ja Lukko kamppailivat tiistai-illassa tasaisen väännön sarjapisteistä. Lukko korjasi lopulta täyden pistepotin toisen erän ylivoimaosumiensa ansiosta.

Raumalaiset aloittivat ottelun hieman Kerhoa terävämmin ja sai luotua avaushetkillä parikin maalipaikkaa. HPK pääsi paremmin peliin mukaan, kun Lukon Harri Tikkaselle tuomittiin kaksiminuuttinen kiinnipitämisestä. Kerho pyöritti hienosti ylivoimaansa koko kahden minuutin ajan mutta Johan Larssonin tolppalaukausta lähemmäksi avausosumaa ei päästy.

Ottelun avauserä oli molemmilta joukkueilta tunnustelevaa ja varovaista, eikä kumpikaan joukkue saanut avattua maalitiliään. Parhaimmat paikat syntyivät Lukon Jerry Ahtolalle, jonka ohjauksen Mika Järvinen torjui hienosti, sekä HPK:n Tuomas Vänttiselle mutta ”Vänäkään” ei onnistunut ohittamaan Petri Vehasta.

Maalirikas toinen erä

Toiseen erään ottelun vauhti lisääntyi huomattavasti ja maalejakin nähtiin molemmilta joukkueilta. Ajassa 22.57 kiekko kimpoili Lukon Teemu Nurmelle, joka sai laittaa pelivälineen tyhjänä ammottaneeseen Kerho-maaliin.

Nurmen maalin jälkeen HPK otti ohjat kaukalossa itselleen. Erittäin pirteitä otteita läpi ottelun esittänyt HPK:n nelosketju sai aikaan kovan pyörityksen Lukko-päädyssä mutta tasoitus jäi vielä uupumaan. HPK sai lopulta tasoituksen ajassa 26.14, kun siirretyn rangaistuksen aikana Larsson pommitti kohti Vehasen maalia ja Vänttinen ohjasi kiekon yläkulmaan. Toinen syöttöpiste Tuomas Santavuorelle.

Kolme minuuttia myöhemmin HPK siirtyi johtoon, kun Kerhon ykkösvitja sommitteli illan hienoimman osuman. Jere Sallinen riisti kiekon Ryan Caldwellilta ja syötti sen Ville Viitaluomalle. ”Vili” käänsi kiekon vielä Borna Rendulicille, joka sai laittaa limpun tyhjään maaliin.

Rendulicin maalin jälkeen HPK:lla oli vielä muutama maukas paikka lisäosumiin mutta ne jäivät syntymättä. HPK:n hyvä jakso päättyi Arsi Piispasen jäähyyn, minkä aikana Lukon Justin Azevedo tasoitti ottelun.

Toisen erän aikana Lukko heilutteli vielä kerran maaliverkkoja, kun Santavuoren kaksiminuuttisen aikana Harri Tikkanen siirsi raumalaiset johtoon.

Kerhon raivoisa kiri ei auttanut

Kolmas erä oli lähes täydellisesti HPK:n hallintaa. Heti erän alkuun Rendulicille avautui mainio paikka tasoitukseen mutta Vehanen oli jälleen mies paikallaan. Erän alkuun HPK pääsi kertaalleen myös ylivoimalle koittamaan tasoitusta. Paras paikka syntyi heti ylivoiman jälkeen Vänttiselle mutta mies ei onnistunut ujuttamaan kiekkoa maaliin asti.

HPK:n kiri koki kolauksen ajassa 55.02, kun Lukko tuli vauhdikkaaseen vastahyökkäykseen. Hyökkäyksen päätteeksi illan hahmo 2+2 tehot kirjauttanut Azevedo veivasi kiekon maaliin rystypuolelta.

HPK otti Järvisen pois maalilta jo hyvissä ajoin kaksi ja puoli minuuttia ennen päätössummeria ja yritti kavennusta kuudella kenttäpelaajalla. Lukko puolusti johtoaan kuitenkin uhrautuvasti ja viimeisenä lukkona Vehanen piti huolen siitä, että HPK:lle ei pisteitä tänään herunut.

Kerhon taistelu jatkuu jälleen perjantaina, kun Hämeenlinnaan saapuu vieraita Oulusta.

22.1.2013 Ville Peltonen

22.01.2013 21:31