Lupaava jääkiekkoura päättyi loukkaantumiseen – Teemu Tenhusen tarina

Marraskuun 29. päivä 2017 HPK U20 -joukkueen huoltokopilla keskustellaan hyvin menneen aamutreenin jälkeen, että tästä on tulossa varmasti loistava päivä. Oli satanut uutta lunta ja aurinko paistoi pitkästä aikaa. Loskakeli oli taaksejäänyttä ja illan pelistä olisi varmasti tulossa hyvä. Kukaan ei voinut vielä tietää, kuinka suuri peli kyseessä olisikaan. Se ottelu jäi viimeiseksi Teemu Tenhusen pelaajauralla.

Nurmijärveläisen Kurra Hockeyn kasvatti pelasi juniorivuosinaan C2 – A -ikäisenä Espoossa ja siirtyi HPK:hon puoleksitoista kaudeksi. Kevätkaudella 2017 Teemu kävi armeijan ja voitti samalla Suomen mestaruuden HPK:n paidassa. Syksyllä 2017 pelit lähtivät Tenhusen osalta käyntiin hyvin ja 31 otteluun puolustaja teki pisteet 5+16. Pelipaikka oli taattu kahdessa ensimmäisessä pakkiparissa, vierellään joko Joonas Uimonen tai Aleksi Akkanen.

Yksi vaihto muuttaa kaiken

HPK ja Jokerit iskivät yhteen Ritari-areenassa keskiviikkona 29.11.2017. Peli kulki HPK:n komennossa. Teemu syötti HPK:n ensimmäisen maalin ylivoimalla ensimmäisessä erässä. Toisen erän kolmannessa vaihdossaan HPK-puolustaja lähti hakemaan kiekkoa maalin takaa ja ajautui päin laitaa.

– En muista juuri mitään pelistä, päivä vaikutti ihan normaalilta. Muistan tilanteesta vain sen, että lähdin hakemaan kiekkoa maalin takaa ja kaaduin. Sitten tapahtui vähän samanlainen kuin kyynärpään kiukkusuonen lyöminen jonnekin, mutta kipu oli kymmenkertainen ja koko kropassa.

Kivun syy oli seitsemäs niskanikama, joka oli murtunut ja kävi selkäytimessä tekemässä tuhojaan.

– Olin koko ajan tajuissani ja makasin jäällä miettien, että mitä nyt tapahtuu. Mikään ei vaan liikkunut. Muistan sen, että joukkuekavereista Niilo-Kustaa Määttä ja Eemeli Jeskanen olivat ensimmäisenä paikalla. Jeska istui viereeni, otti hanskat käsistäni pois ja piti kädestäni kiinni koko sen ajan, kun makasin jäällä.

Pitkä matka alkaa

Ambulanssi vei Teemun Tampereelle, jossa kuvauksien kautta siirryttiin leikkauspöydälle. Tehohoitojakso kesti Teemun osalta noin kaksi viikkoa.

– Kun heräsin seuraavana päivänä, oli tunne kuin joku olisi ajanut rekalla ylitseni.

Kuntoutus aloitettiin jo tehohoitojakson aikana. Istuminen oli Teemun itsensä mukaan ”pyhä mahdottomuus”.

– Siirryin kuntoutusosastolle ja siellä vierähtikin viitisen kuukautta. Tein puolen tunnin – tunnin harjoituksia joka päivä kolme kertaa. Koska vamma oli niin laaja, kaikkea treenattiin. Useita viikkoja meni kuitenkin siihen, että esimerkiksi istuminen tuntui jollain tapaa normaalilta.

Teemun kädet lähtivät toimimaan suhteellisen nopeasti. Hauikset ja ranteet toimivat lähes normaalisti, olkapäät ja ojentajat seurasivat perässä. Sormet ovat tämänhetkisen kuntoutuksen tärkein kohde. Ja pikkuhiljaa ne ovat palautuneetkin. Teemu käyttää liikkumiseen pyörätuolia.

– Jaloista ei anneta minkäänlaisia ennusteita. Hyvin todennäköisesti käytän pyörätuolia tulevaisuudessakin. Jalkoja lähinnä hierotaan ja yritetään herätellä tuntoa. Paljon on tarinoita, että jalat ovat lähteneet toimimaan, mutta vielä enemmän on tarinoita siitä, etteivät ne sitä tee. Mutta pitää muistaa, että jos osuma olisi tullut sentin ylemmäs, en ehkä olisi tässä.

Elokuun alussa Teemun jaloista on vihdoinkin löytynyt liikettä.

– Varpaissa on huomattu liikettä elokuun alussa. Se ei kuitenkaan kerro vielä mitään suurempaa, eikä ennustetta edelleenkään anneta.

Tasainen realisti kuntoutuu

Teemu kuvailee itseään tasaiseksi tyypiksi, joka katsoo maailmaa realistin silmin.

– Tottakai välillä on huonompia päiviä, kun kaikki ottaa päähän. Mutta koskaan se ei ole jatkunut yhtä päivää pidemmälle. Olen pitänyt mielen kirkkaana koko ajan, vaikkei tämä nyt tietenkään mitään juhlaa ole. Olen saanut paljon tukea vanhemmiltani ja siskoltani. He ovat kantaneet suuren osan taakastani ja koko kevät oli erittäin raskasta heille.

Tällä hetkellä kaikki voima ja jaksaminen menee kuntoutukseen. Virallisia tavoitteita Teemu ei ole itselleen asettanut. Teemu pystyy hoitamaan lähes kaikki jokapäiväiset askareet itsenäisesti.

– Ei ole minun tyylistä asettaa jotain maratoninjuoksupäivämäärää tavoitteekseni. Haluan kehittää itseni mahdollisimman itsenäiseksi ja tässä projektissa ei ole mitään aikarajoja. Kuntoutan itseäni koko loppuelämäni ajan.

Teemun ystävät eivät ole kaikonneet. Moni asia on säilynyt ennallaan, kuten Playstationin peluu.

– Yleensä kaverit tulee mun luona käymään ja siinä sitten pelataan pleikkaria. Se on yksi hyvä tyyli kuntouttaa sormiani, joten pelaan nykyään vähän laajemmin eri pelejä kuin ennen. Ärsyttävää on se, että olen tällä hetkellä niin huono, vaikka olen kehittynytkin matkan varrella. Kaverit eivät anna tasoitusta ja niin sen pitää mennäkin!

Teemu asuu nykyisin Nurmijärvellä, mikä on lähellä hänen perhettään ja ystäviään. Tampereella kuntoutuksessa vietetty aika oli Teemun mukaan parasta, mitä hän pystyi Suomesta saamaan.

– Jatkossakin kuulun Tampereen hoitopiiriin, koska he ovat näissä vammoissa Suomen parhaita. Sain hyvää hoitoa, kun sitä tarvitsin. Kontrollikäyntejä tulee myöhemmin ja sillon menen Tampereelle. Leikkauksen osalta kaikki tuli kerralla kuntoon, eikä uusia operaatioita ole tarvinnut tehdä.

HPK-perheen voimannäytön vuoro

Teemu kertoo seuraavansa ja tykkäävänsä jääkiekosta edelleen yhtä paljon kuin ennenkin.

– Suunnattoman paljon minua harmittaa se, etten enää pysty pelaamaan. Jääkiekko oli lempiasiani maailmassa.

Koko HPK perhe saa mahdollisuuden auttaa Teemua hyväntekeväisyysottelun kautta. HPK Alumni – Jokerit Alumni pelataan lauantaina 25.8.2018 klo 15.00 Ritari-areenassa. Pääsylippujen tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Teemulle. HPK Liiga Oy lahjoittaa ottelun myyntipisteiden tuotot Teemulle.

Ottelun jälkeen järjestetään huutokauppa, jossa myydään kaikki ottelun HPK game worn pelipaidat. Lisäksi tarjolle on tulossa uniikkituotteita, joista tiedotetaan myöhemmin. Koko huutokaupan tuotto lahjoitetaan Teemulle.

Ottelun järjestää HPK ry ja HPK Alumni Hilut. Lipunmyynnistä vastaa HPK ry.

Liput 10€ / kpl tulevat myyntiin 14.8.2018 HPK:n toimistolla. Lippuja voi maksaa vain käteisellä. Ovilipunmyynnissä ottelupäivänä käy myös vain käteinen.

Yritykset voivat ostaa lippuja myös laskulla, tilaukset outi.lappalainen(at)hpk.fi.

13.08.2018 14:58

Jaa artikkeli: