Matias Loppi pelaa loppukauden Hämeenlinnassa

HPK ja Matias Loppi ovat tehneet loppukauden kattavan sopimuksen. Loppi siirtyy Hämeenlinnaan Lahden Pelicansista, jossa hän pelasi vielä perjantaina tammikuun tasauksessa Kuopiossa KalPaa vastaan.

Loppi tulee paikkaamaan HPK:n kovaa keskushyökkääjäpulaa. Arsi Piispasen loukkaannuttua HPK on etsinyt paikkaajaa kakkosylivoiman pyörittäjälle. HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela kertoo Lopin olevan mainio vaihtoehto.

– Matias on hyvä ja taitava sentteri, juuri se, mitä tarvitsemme. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin loppukautta ajatellen.

Lopilla on sopimus Pelicansin kanssa vuoteen 2012 saakka. Hän on pelannut uransa aikana myös ulkomailla. Loppi on tunnettu syöttötaidoistaan ja sen kertovat myös tämän kauden tehot 4+17=21. Loppi pelaa HPK:n paidassa jo tänään lauantaina, kun tammikuun tasauksen toinen ottelu HPK-JYP pelataan Hämeenlinnassa.

Viitaluoman kunto selviää aamulla

Matias Lopin tulo Hämeenlinnaan on sikäli myös hyvin ajoitettu, että HPK:n ykköskentän kapellimestari Ville Viitaluoma ei pelannut perjantaina Jyväskylässä. Lauantain pelikunto selviää aamuharjoitusten jälkeen, mutta HPK:n valmennus- ja huoltotiimi viestittävät, että mitään riskejä ei tässä vaiheessa kautta oteta.

Perjantaina Viitaluoman paikan otti Miikka Männikkö ja Aleksi Holmberg esiintyi jälleen neloskentän laitahyökkääjänä.

29.01.2011 01:07