Maukkaat vieraspisteet Porista – Manninen sivalsi voittomaalin viime hetkillä!

Ässät-HPK 1-2 (0-1, 0-0, 1-1)

Porissa nähtiin vähämaalinen, mutta erittäin vauhdikas ja viihdyttävä ottelu. Kerhon sankariksi nousi Sakari Manninen (1+1), joka niittasi voittomaalin Ässä-puolustajan karmean syöttöhassin jälkeen ajassa 58:41.

Ottelun kulku

Kerho lähti otteluun hieman vajaamiehisenä, sillä kokoonpanosta puuttuivat Niko Kapanen, Janne Lahti, Niklas Hagman, Philippe Cornet, Jaakko Turtiainen sekä Mathias Porseland. Se ei kuitenkaan menoa haitannut.

HPK loi paremmat tekopaikat tasaisessa avauserässä. Heti alkuminuuteilla Miro Ruokonen ja Jere Innala olivat lähellä viedä Kerhon johtoon.

Kerhon äänekäs kannattajaryhmä sai aihetta juhlaan erän viimeisellä minuutilla. Kiekko ajatui Ässä-vahti Andreas Bernardin torjunnan ja Sakari Mannisen kypärän kautta maalin eteen Harri Kainulaiselle, joka iski pelivälineen tarkasti ilmasta sisään. Osuma oli tulokkaalle kauden toinen.

Otto Paajanen oli lisätä Kerhon johtoa toisen erän alussa, mutta kapteenin laukaus kilahti tolppaan 3-2-ylivoimahyökkäyksen päätteeksi.

Tämän jälkeen tahtipuikkoa heilutti kotijoukkue.

HPK joutui ajoittain pitkiin pyörityksiin, eikä päässyt vaihtamaan. Ässät piti kiekkoa ja sai aikaan muutaman vaarallisen tekopaikan, mutta Antti Karjalainen torjui eleettömästi ja piti HPK:n pelissä mukana.

Päävalmentaja Antti Pennanen otti tässä vaiheessa fiksun aikalisän ja antoi joukkueelle lepoaikaa. Aikalisän jälkeen peli rauhoittui ja myös HPK pääsi hyökkämään ajoittain mallikkaasti.

Molemmat joukkueet pääsivät erässä kertaalleen ylivoimalle, mutta maaleja ei nähty. Ässien pelatessa ylivoimalla, Sakari Manninen ja Otto Paajanen laittoivat hienosti kroppaa likoon. Kaksikko blokkasi laukauksia esimerkillisesti ja auttoivat näin Karjalaisen työskentelyä.

Kolmannessa erässä nähtiin kovaa kamppailupelaamista. Ässät painoi päälle ja ajoi maalille aggressiivisesti. Vihellysten jälkeen kahinoitiin jatkuvasti. Kerholaisittain näissä taisteluissa kunnostautui erityisesti alakerran isäntä Shane O’Brien. Juho Keränen jakoi puolestaan näyttäviä taklauksia.

Ässät tasoitti ylivoimalla ajassa 51:04. Simon Suoranta pääsi vapaasti kääntymään maalin edessä, eikä Antti Karjalaiselle jäänyt tilanteessa mahdollisuuksia. Kotijoukkue sai maalista lisävirtaa ja Kerho alkoi taistella sekunteja kellosta.

Oho!

Isomäen yleisö odotti jo jatkoaikaa, kun peliaikaa oli jäljellä alle kaksi minuuttia. Sitten tapahtui jotain käsittämätöntä.

Ässien puolustaja Maksim Matushkin antoi omalla alueella luokattoman syötön suoraan keskustaan. Sakari Manninen oli kärppänä paikalla ja pääsi nokikkain Bernardin kanssa.  Kiekko näyttävästi ylähyllylle ja kultakypärä sai tuulettaa haltioituneen HPK-faniryhmän edessä. Ässät ei tästä enää toipunut ja näin kolme pistettä matkasi Hämeenlinnaan.

Ottelun tilastot ja maalikooste

Seuraavaksi

Runkosarjan toiseksi viimeinen kotiottelu pelataan ensi viikon tiistaina, kun Oulun Kärpät saapuu Rinkelinmäelle. Ei muuta kuin oranssia päälle ja lehtereille!

HPK- Kärpät, ti 7.3. klo 18.30 –> osta liput

#illallahallille #kohtimaljaa

 

Kerhon otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net | #pelipaikoilla

04.03.2017 19:37

Jaa artikkeli: