Mestaruus katkolla lauantaina Ritari-areenassa

HPK:n A-Nuoret tarrasivat vankasti kiinni Suomen mestaruuteen, kun oranssit ottivat toisen voittonsa perjantaina Matinkylässä Bluesista. Nuorten SM-liigan mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

Perjantaina Matinkylässä nähtiin railakas maalijuhla, kun tulostaululle taottiin yhteensä 13 maalia! Tahtipuikkoa ottelussa heilutti hurjassa finaalivireessä oleva HPK:n kapteeni Miika Heikkilä. Kapteeni latasi kiekon verkkoon peräti neljä kertaa ottelun aikana avaten HPK:n maalinteon ajassa 0.51.

HPK oli hurjana ensimmäisessä erässä. Kovalla prosentilla viimeistellyt hämeenlinnalaisryhmä vei erän nimiinsä luvuin 1-5.

Blues jatkoi kuitenkin taisteluaan ja pääsi jopa maalin päähän kolmannen erän lopussa, mutta lopulta HPK:n tehotykki Heikkilä päätti Bluesin rynnistyksen laittamalla kiekon tyhjään maaliin 25 sekuntia ennen päätössummeria.

HPK:n maalintekijöinä kunnostautuivat Heikkilän (4+0) lisäksi Eetu-Ville Arkiomaa (2+0) ja Ville Järveläinen (1+1). Syöttöpisteitä kirjauttivat Petteri Nikkilä (0+2), Mikko Lahtela (0+2), Miika Franssila (0+1), Sameli Ventelä (0+1), Robert Leino (0+1), Anton Ollikainen (0+1) ja Santeri Vuoti (0+1).

Lauantaina katkolla

HPK on siis vain yhden voiton päässä Nuorten SM-liigan mestaruudesta. Ensimmäinen tilaisuus mestaruuden nappaamiseen tarjoutuu heti lauantaina, kun HPK ja Blues iskevät yhteen Ritari-areenassa. Ottelu alkaa klo 16.00.

Liput otteluun:

Yli 15v. 10 €
Alle 15v. 5 €

HPK:n kausikortilla ilmaiseksi sisään!

Ritari-areenan lippuluukku aukeaa lauantaina 30.3. klo 15.00.

Tule kannustamaan HPK:n A-Nuoret Suomen mestaruuteen!

Taistelu mestaruudesta

HPK A – Blues A
la 30.3. klo 16.00 Ritari-areenassa

HPK 29.3.2013

29.03.2013 18:05