Metsola torjui Tapparalle pisteet

HPK – Tappara 1-3 (0-1,0-0,1-2)

Hämeenlinnassa kohtasivat perjantai-illan huumassa kotijoukkue HPK ja hyvässä kevätvireessä liipottava Tappara. Rinkelinmäellä nähtiin 4483 silmäparin edessä vauhdikas taistelu sarjapisteistä, jonka lopulta vei nimiinsä Tappara numeroin 1-3.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja HPK tuli otteluun todella pirteästi. Alun tehottoman painostuksen jälkeen myös Tappara sai pelistä kiinni, jonka seurauksena peli aaltoili päästä päähän mukavalla tempolla. Erän puolivälin jälkeen nähtiin todella räväkkä 30 sekunnin jakso, kun ensin Joonas Vihko kilautti tolppaan ja tämän jälkeen vastahyökkäyksestä Olli Palola kikkaili itsensä lähes nokikkain Juuse Saroksen kanssa. Saros kuitenkin torjui upeasti hanskallaan Palolan lähentelyt.

Erän loppuhetkillä Kerho pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle ja samalla myös kahden miehen ylivoimalle, jonka kuitenkin Juha Metsola ja Tappara kestivät suhteellisen helposti. Hetki tämän jälkeen myös Tappara pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa, mutta myös tamperelaisten ylivoimapeli oli vielä tässä vaiheessa tehotonta ja erätauolle siirryttiin tilanteessa 0-0.

DSC_4883

Tehottomuus vaivaa

Tappara pääsi jatkamaan toisen erän alkuun kahden miehen ylivoimaansa ja enää ei HPK tästä selvinnyt. Hienon kuvion päätteeksi Kristian Kuusela siirsi vieraat johtoon, syöttöpisteet maaliin merkittiin Josh Greenille ja kummankin Kerho-jäähyn hankkineelle Jan-Mikael Järviselle.

Toinen erä eteni varsin vauhdikkaasti ja Kerho vyörytti hyökkäyksiä jatkuvasti kohti Tapparan maalia. Tehottomuus kuitenkin vaivasi maalipaikoissa ja Metsola oli maalillaan hyvässä kevätvireessä.

Metsola kestää

Kerho lähti kolmanteen erään rinta rottingilla ja voitto mielessä. Alku olikin todella energinen, jonka johdosta Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola joutui ottamaan aikalisän. Tämä selvästi herätti Tapparan, joka sai jälleen tiiviin puolustuspelinsä toimimaan mallikkaasti.

Tappara siirtyi ottelussa jo 0-2 johtoon ajassa 48:42, kun vastahyökkäyksen päätteeksi Jarkko Malinen nasautti kiekon Saroksen ohi. Kerho ei kuitenkaan luovuttanut, sillä hetki tästä soi Metsolan selän takana ensimmäistä kertaa. Valitettavasti maali kuitenkin jostain kumman syystä hylättiin videotarkastuksen jälkeen ja ottelua jatkettiin tilanteessa 0-2.

DSC_4933

Hetki maalin hylkäämisen jälkeen Kerho pääsi pelaamaan jo toistamiseen illan aikana 5-3 vastaan ylivoimaa. Tehottomuus kuitenkin vaivasi yhä, eikä Metsola joutunut kunnolla ylivoiman aikana torjuntatöihin.

Loppuhetket HPK yritti kaventaa ottelua ilman maalivahtia ja onnistuikin siinä ajassa 58:43, kun Zach Hamill ohjasi Kerhon maalin päähän. Kerho yritti vielä viimeisellä minuutilla sitkeästi tasoittaa peliä, mutta Eero Somervuoren harhasyötön päätteeksi Elmeri Kaksonen viimeisteli tyhjään maaliin loppulukemiksi 1-3.

Kerhon kausi jatkuu huomenna Raksilassa, jossa vastaan asettuu raudanluja Kärpät.

DSC_4931

 

Ottelun maalit ja maalivahtien torjunnat:

20:31 0-1 Kristian Kuusela (Josh Green, Jan-Mikael Järvinen)

48:42 0-2 Jarkko Malinen (Markus Kankaanperä, Kristian Kuusela)

58:43 1-2 Zach Hamill (Petteri Nikkilä) IM

59:30 1-3 Elmeri Kaksonen TM

 

Juuse Saros 6+7+4=17

Juha Metsola 5+10+15=30

@MJKetonen

20.02.2015 20:58