Otto Honkaheimolle loppukauden sopimus Kerhoon

HPK ja Otto Honkaheimo ovat solmineet loppukauden mittaisen sopimuksen.

Honkaheimo pelasi viime kaudella Helsingin IFK:ssa. Sitä ennen hän toimi kolmena perättäisenä kautena Rauman Lukon kapteenina. Tällä kaudella hän on pelannut kolme ottelua LeKin paidassa Mestistä sekä yhden ottelun HPK:ssa.

Honkaheimolla oli alun perin neljän ottelun mittainen sopimus HPK:hon, mutta hän loukkaantui ensimmäisessä pelaamassaan ottelussaan. Nyt vamma on selätetty ja hänet nähdään HPK:ssa jo keskiviikon kotiottelussa TPS:aa vastaan.

Honkaheimo paikkaa alle 20-vuotiaiden MM-leirillä olevan Joni Tuulolan jättämää aukkoa.
– Honkaheimo on jämäkkä puolustaja ja hyvä yleispelaaja meille. Hän täyttää lähtökohtaisesti Joni Tuulolan jättämän paikan ja pelaa meillä loppukauden, kertoo HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen.

HPK Tiedotus

15.12.2015 20:45