"Kunnialliseen loppuun on mahdollisuudet"

Seuralegenda Jyrki Louhi tuntee HPK:n paremmin kuin omat taskunsa. Mitä miettii vanha sotaratsu Kerhon tämän hetken tilanteesta? Pakkipari päätti ottaa selvää.

Pakkipari: HPK:n pelaaminen on ollut vuoristorataa läpi kauden. Erityisesti vieraskentällä on tökkinyt, sillä Kerho on neljällä voitollaan SM-liigan heikoin vierasjoukkue. Miksi suoritustaso vaihtelee niin paljon koti- ja vieraskaukalossa?

Jyrki Louhi: Koti- ja vieraspelaamisen erot ovat pääkoppajuttuja. Tällä kaudella HPK on saanut parhaan suorituskykynsä paremmin esille kotona. Jostain syystä räväkkyys ja rohkeus on puuttunut vieraskaukaloissa. Pelitavasta koti- ja vieraspelaaminen ei ole kiinni.

Kaukalon kokoa pelaaja ei saisi lähtökohtaisesti ajatella yhtään. Totta kai ennen peliä pitää huomioida vastustajan vahvuuksia ja heikkouksia. Ei sinne aivan päättömästi voi mennä esim. vastustajan järkyttävän hyvää ylivoimaa vastaan. Mutta jos kaukalon kokoa tai -mainoksia alkaa miettimään, niin on väärässä paikassa. Silloin voi sitten olla vaikka analysoimassa ja kirjoittelemassa blogeja tuolla netissä.

PP: 14 kautta SM-liigassa pelanneena osaat varmasti hieman avata tuota pelitavan merkitystä joukkueelle?

JL: Oma mielipide pelitapa-asioissa on, että kaikki lähtee 1 vs. 1 -tilanteista, että jos viisi jätkää voittaa 1 vs. 1 -tilanteita enemmän kun vastustaja, niin ottelu voitetaan. Pelitapa on tavallaan apuväline pelaajille, mutta sillä ei hypätä sarjakärkeen. Jos pelaaminen ei tule selkäytimestä, niin se ei tule mistään ja olet siten koko ajan myöhässä.

PP: HPK:n sarjasijoitus on tällä hetkellä 13. Se ei varmasti ole sitä, mitä Kerho lähti tavoittelemaan ennen kauden alkua. Mistä luulet odotettua heikomman menestyksen johtuvan?

JL: Vaikutuksia ja syitä voidaan etsiä vaikka kuinka paljon. Taloudellista tilannetta ei tietenkään voi unohtaa ja totta kai se on tuolla taustalla vaikuttanut. Silti pystytään tekemään asioita pienillä resursseilla ja nyt on sanottava, ettei asioita menestymisen eteen ole tehty erinomaisesti.

Hyvää on kuitenkin se, että yritys ja ilme on säilynyt koko kauden. Kesken kautta hankitut pelaajat toivat lisää virtaa ja ryhtiä peliin. Myös nuoret pelaajat ovat esiintyneet edukseen. Periksi ei olla missään nimessä annettu. Todella toivoisin, että yritys ja ilme saisi pienen palkinnon siten, että noustaisiin muutama sija sarjassa. Sitä kautta iloinen draivi loppukauteen. Kunnialliseen ja raikkaaseen loppuun on vielä mahdollisuudet.

PP: Miten paljon menestys on kiinni avainpelaajien onnistumisista?

JL: Täytyy sanoa että ne, kenen on pitänyt vastuuta kantaa, eivät ole olleet onnistujien kärkipäässä. On hankala tilanne, kun joukkue elää ja itseluottamus on huono ja paine kasautuu turhaan avainpelaajille. Yksi olennainen osa urheilua on se, että oma pelaamisen taso olisi koko ajan huippua. Siihen ei aina pystytä, mutta siihen pitää aina pyrkiä. Paineensietokyvyn kanssa on tehtävä oman pääkopan kanssa töitä. Jos valonpilkahduksia ajatellaan, niin nuoriso-osasto on ollut iloisimpia yllättäjiä.

PP: Entä SM-liiga yleisesti, mitkä asiat ovat pistäneet silmään?

JL: SM-liigan yleisiä onnistujia ovat olleet valmentajat. Niin sanotut pitkän linjan kakkoskoutsit ovat nyt saaneet tulikasteen. Päällimmäisenä mieleen tulee KalPan Tuomas Tuokkola, joka on edelleen saanut hiottua KalPan iloista pelitapaa ja sitten Karri Kivi Ässissä on jatkanut Rautakallion jälkeen. Sitten JYPin Jyrki Aho ja Bluesin Lauri Marjamäki. He ovat onnistuneet valmentajina todella hyvin.

Joukkueena Pelicans on jo vuosia tehnyt hyvää työtä myös taloudellisella puolella. Siellä on monta vuotta tehty viivan alle plussaa ja Suikkasen tulo vaikuttaa paljon. Mun mielestä piristävää, että kun organisaatiossa on tehty pitkäjänteisesti töitä ja järkeviä ratkaisuja, niin nyt pelataan huikeata lätkää.

Kokonaisuutena on ollut piristävä vuosi, kun on ollut vaihtelua ja uusia joukkueita kärjessä. Toivottavasti kausi säilyy pirteänä loppuun asti.

PP: Onko pelaajista kukaan noussut ylitse muiden?

JL: Onhan toi aika kovaa leikkiä toi Granlundin Miken vastuunkantaminen. Kyllä on kovaan paikkaan joutunut maailmanmestaruuden jälkeen ja edelleen pystyy kantamaan ison vastuun. Ihailen on voinut Mikkeä seurata eikä se nyt mulle mikään yllätys ole ollut.

PP: Miltä joukkueilta olisit odottanut enemmän?

JL: Rehellisyyden nimissä Jokereilta. Ne on tehnyt mun mielestä pitkään hyvää työtä ja oman ymmärryksen mukaan siellä on ollut tervettä ja laadukasta tekemistä. Siihen nähden Jokereiden peli on ollut tosi ailahtelevaa, mikä on ollut mulle pettymys.

Tottakai myös Kerho on ollut itselleni iso pettymys. Mutta tässä on kuitenkin uuden menestyksen siemen, kun vaalitaan oikeita asioita ja oikeasti keskitytään tekemään hyvää työtä, niin päästään tulevaisuudessa uuteen nousuun.

Tamperelaisten huonous ei ole mikään yllätys, vaikkakin olisin Ilvekseltä enemmän odottanut. Heillä on kuitenkin omasta takaa hyviä junioreita, mutta ne ei sitten ole kuitenkaan pystynyt kantamaan vastuuta.

PP: Terveisesi HPK:lle ja Kerhon kannattajille?

JL: Haluaisin toivottaa HPK:lle sitä yritystä loppuun asti. On sitä nähty ennen joukkueita, jotka luovuttavat ja tuo ei ole helppo paikka. Yleisönkin pitäisi ymmärtää, ettei se yrittämisestä ole kiinni. Jos olisi, niin kaikki olisivat mestareita. Toivottavasti yleisö jaksaa käydä ja ainakin mun mielestä puitteet ja olosuhteet jääkiekon katsomiselle ovat erinomaiset.

 

Pakkipari Rysty & Kämmen 14.2.2012