Pelaajasta valmentajaksi – Antti Miettinen

mietsu-pelaajasta-valmentajaksiMilloin sinulla alkoi olemaan ensimmäisiä ajatuksia valmentamisesta?

Nuorempana siinä 25–30 vuotiaana kun alkoi miettimään, mitä tekisi uran jälkeen, mitä haluaisi tehdä, niin valmentaminen ei ollut edes siinä listalla. Sen jälkeen peli, pelaaminen ja pelaajat alkoivat kiinnostamaan erilailla, sitä kautta huomasin alkaneeni ajattelemaan asioita paljon isommassa kuvassa. Yhtäkkiä huomasinkin haluavani valmentaa ja asia selkeytyi hyvin paljon viimeisten pelivuosien aikana.

Oletko kouluttanut itseäsi jo peliuran aikana vai onko tämäkin puoli tullut vasta nyt mukaan kuvioihin?

Kaikki alkoi vasta, kun asiat selvisivät viime kauden jälkeen, eli keskityin pelkästään pelaamiseen loppuun asti.

Huomasitko peliuran aikana jo tehneesi alitajuntaisesti havaintoja tai muistiinpanoja ns. valmennuksen näkökulmasta?

Kyllähän nyt, kun asioita on miettinyt, niin on huomannut, että olen paljon ajatellut koko uran alusta asti pelistä aika analyyttisesti. Miten joku vaikuttaa mihinkin ja mihin pitää kiinnittää huomiota missäkin tilanteessa. Ei sitä varmasti silloin tajunnut ja nyt kun asioita on miettinyt enemmän, niin on huomannut, että monen asian oli jo unohtanutkin, mihin oli aikoinaan jo kiinnittänyt huomiota. Mutta kun on tällainen mietiskelijä luonne, niin kyllä sitä on huomaamattaan asioita ajatellut aina näköjään ihan valmennuksenkin vinkkelistä.

Onko sinulla jäänyt joitain valmentajia erityisesti mieleen uralta, keneltä koet saaneesi paljon myös valmennustyöhön?

Monia hyviä valmentajia tuli nähtyä, mutta jos pitää nostaa muutama nimi esille, niin Jalosen Jukka ja Lehkosen Timo, oli todella isossa roolissa siinä vaiheessa kun löin itseni läpi. Timppa oli ollut jo minulla junnupuolella, silloin otin isoja askelia fysiikkapuolella, josta taas sain uusia ulottuvuuksia peliini. Toinen iso nimi itselle on ollut Jacques Lemaire, todella analyyttinen, joka pelasi jääkiekkoa kuin shakkia. Häneltä opin pelin ennakointia enemmän kuin keltään muulta. Silloin käytiin todella paljon läpi pieniä asioita, että mikä johtaa mihinkin ja jos tapahtuu näin, niin mihin se johtaa. Peli on kumminkin jatkumo, mistä olemme täälläkin paljon puhuneet pelaajien kanssa.

Olet nähnyt kiekko maailmaa Suomen lisäksi Pohjois-Amerikassa, Venäjällä, Saksassa ja Sveitsissä, miten suomalainen valmennuskulttuuri asettuu muiden maiden kulttuurien kanssa samassa rivissä?

Otantahan on tietyistä maista vain yhden kauden mittainen, mutta Venäjällä oli vanhan liiton valmentaja, jossa treenattiin lähinnä työn kautta, ilman mitään ajatusta, miksi treenataan ja miten treenataan. Sveitsissä meillä oli kanadalainen päävalmentaja. Saksassa meillä oli vanha NHL-konkari Uwe Krupp valmentajana, vaikka olikin saksalainen, niin kyllähän hänen oppinsa oli vahvasti Pohjois-Amerikasta, valmennuskieltä myöten. Mutta jos jotain eroja haetaan, niin Sveitsissä ja Saksassa pysytään hyvinkin mukana Suomen tasolla, kun ollaan hallilla, mutta sen jälkeen siinä ammattimaisuudessa tulee ero, miten asiat hoidetaan siellä, Suomessa tai Venäjällä. Pohjois-Amerikasta on taas jäänyt käsitys kiekkomaailmaan, että siellä olisi esimerkiksi taitopuolen valmennus, jotenkin sivuseikka. Ainakin siellä missä minä olin, niin asiasta puhuttiin paljonkin.

Haastoitko pelaajana valmentajia? Haluaisitko että sinua haastettaisiin valmentajana?

En oikeastaan kyllä haastanut valmentajia, yritin vain noudattaa ohjeita parhaani mukaan. Toki joskus asioista keskusteltiin. Kyllä nytkin kysytään asioita ja niihin saa vastauksia. Meillä on hyvä tilanne siinä, että Pena ja Tumba perustelevat asioita todella hyvin pelaajille ihan ilman kysymyksiäkin. Siitä olemme saaneet pelaajilta hyvää palautetta, luottavainen mieli tehdä duunia, kun tietävät mitä tehdään ja miksi, ei tarvitse kenenkään ihmetellä.

Eroaako pelaaja Antti jotenkin valmentaja Antista?

Aika lyhyt otanta vielä, mutta… ehkä sellainen anteeksiantavuus itselle on kehittynyt, pelaajana oli joskus vaikea mennä, vaikka virheistä ohi ja jatkaa. Toki kehittyi jo peliuran loppupuolella, mutta valmennuksessa ei voi jäädä yhtään miettimään, kun koko ajan pitää olla ajan hermolla mitä tapahtuu ja mitä pitää tehdä seuraavaksi.

Mitkä koet omaksesi vahvuuksiksi ja heikkouksiksi valmentajana?

Pelaajan toimintoja ymmärrän hyvin. Pelaajan näkökulmasta osaan varmasti auttaa pienissä hetkissä ja tilanteissa. Kokonaisuuden hallinnassa on isoin työ tehtävänä, mutta koko ajan opetellaan.

Millaisia ominaisuuksia pitää löytyä nykyaikana hyvältä valmentajalta?

Kyllähän pelaajaläheisemmäksi mennään koko ajan. Pitkäjänteisyys korostuu jatkuvasti, pelaajia valmennetaan tavallaan useita vuosia jo ennen kuin he tulevat sinulle päivittäiseen valmennukseen, eli haetaan pelaajille oikea ympäristö kehittyä ja tuottaa ulos se potentiaali, miksi sinusta on joskus kiinnostuttu. Eli kokonaisvaltaisempi valmentaminen korostuu. Samalla sinun pitää pystyä opettamaan koko ajan nopeampaa ja taitavampaa kiekkoa, sekä sitä ennakointia. Eli lajitaito ja pelin kehityksessä mukana pysyminen.

Missä sinulla on tavoitteet tai unelmat valmentajana?

Tätä olen myös pohtinut, että pitäisi olla joku päämäärä. Kymmenen vuoden päässä on ehkä joku ajatus, mutta lähiaikoina haluan kehittyä ja kouluttautua valmentajana, siinä on nyt kaikki fokus. En ole asettanut mitään tavoitetta, että koska pitäisi olla esim. Liigassa päävalmentajana, niiden ajatusten aika ei ole vielä.

Mitkä ovat olleet suurimmat yllätykset valmentamisessa?

Tuossa kollegoina on aika dynaaminen kolmikko, sitä kun on seurannut, mitä kaikkea kokonaisuus sisältää, myös jäiden ulkopuolella, se laajuus on yllättänyt, kuinka paljon kaikkea tähän liittyykään. Ja sen hallitseminen tuolla tasolla kuin he tekevät sen, on todella opettavaa. Myöskin pelaajien suhtautuminen ja erittäin positiivinen vastaanotto meikäläisen siirtymiseen suoraan peliasusta valmennuksen verkkareihin on ollut hieno yllätys.

 

Avointa Peliä – Marko Syrjälä

02.01.2017 08:44