Raju loppukiri poiki kaksi sarjapistettä ja Hämeen herruuden

HPK-Pelicans 4-3vl. (0-1, 0-1, 3-1, 0-0, 1-0)

Pelicans oli tiistai-iltana vahva erien aluissa ja pääsi jo kolmen maalin johtoon, kunnes HPK:n painostus alkoi tuottamaan tulosta. HPK kiri rinnalle ja lopulta ohi voittolaukauksista. HPK:n maaleista vastasivat vihdoin maalitilinsä HPK-paidassa kahdella osumallaan avannut Niklas Hagman, sekä Harri Kainulainen, joka puolestaan teki uransa avausosuman Liigassa.

DSC_3918

Ottelun kulku

HPK aloitti ottelun avauserän aktiivisemmin ja sai luotua joukkueista ensimmäisenä parikin maalipaikkaa. Janne Lahden syöttö Otto Paajaselle jäi kuitenkin hieman taakse ja Sakari Mannisen yritys läpiajosta viuhui ohi maalin.

Pelicans siirtyi kuitenkin jo reilun kolmen minuutin pelin jälkeen johtoon hieman harmittavalla tavalla. Emil Larmin purkukiekko napsahti suoraa Aleksi Rekosen lapaan ja mies sijoitti kiekon tarkasti takakulmaan. Pelicans oli lähellä jo toistakin osumaa, kun Larmi hukkasi jälleen kiekon Pelicans-hyökkääjän lapaan. Tällä kertaa Larmi kuitenkin syöksyi kiekon eteen ja lukemat pysyivät 0-1:ssä.

HPK oli niskan päällä pelattaessa tasaviisikoilla mutta turhan usein ratkaisut kestivät liian kauan ja Pelicans-puolustajat ennättivät mailoineen laukausten väliin.

Toinen erä alkoi hämeenlinnalaisittain mahdollisimman murheellisesti, kun huippuvireinen Vili Sopanen karkasi läpiajoon HPK:n pelatessa ylivoimalla. Sopanen viimeisteli Larmin jalkojenvälista Pelicansin toisen täysosuman.

DSC_3942

Muutoin toinen erä noudatteli pitkälti avauserää HPK:n painaessa peliä Pelicansin päätyyn. HPK sai mainion tilaisuuden tulla pelin mukaan erän puolivälissä, kun Teemu Turunen koukittiin kumoon läpiajosta. Tilanteesta tuomittiin rankkari, mikä päättyi kuitenkin Pelicans-vahti Joona Voutilaisen patjoihin.

HPK:lla oli erän aikana useampikin paikka kavennusosumaan mutta välillä tuntui, että onnikaan ei ollut myöden kiekkojen kimpoillessa jatkuvasti hitusen ohi Pelicans-maalin.

Kolmas erä alkoi samalla kaavalla, kuin kaksi aiempaa. Pelicans iski jälleen maalin avausminuuteilla, kun Juhani Tyrväinen siirsi Pelicansin kolmen maalin johtoon ylivoimalla.

Tässä vaiheessa HPK vaihtoi maaliin Antti Karjalaisen, mikä herättikin joukkueen jälleen todelliseen loppukiriin. Tulostakin alkoi vihdoin syntyä ja HPK kampesi pelin tasoihin lopulta reilussa neljässä minuutissa. Ensin Niklas Hagman avasi maalitilin HPK-paidassa ohjaamalla Joonas Lehtivuoren viivalaukauksen maaliin. Hagmanin maalin jälkeen Harri Kainulainen siirsi HPK:n jo maalin päähän tykittämällä ylivoimalla uransa avausmaalin. Ja kun “Hakki” pääsi maalin makuun, iski hän illan toisellaan HPK:n tasoihin.

DSC_3995

Myös Pelicans turvautui maalivahdinvaihtoon ja loppupelin Pelicansin maalilla torjui Janne Juvonen. HPK oli hallitsevampi osapuoli varsinaisen peliajan loppupuolella mutta maalia ei enää saatu aikaan.

Jatkoaika olikin sitten todellista hurlumhei-hokia, missä molemmilla joukkueilla oli lukuisia paikkoja ratkaista ottelu itselleen. Antti Karjalainen ja Janne Juvonen pitivät kuitenkin torjunnoillaan pelin tasoissa ja edessä oli voittolaukauskisa.

DSC_3998

Voittolaukauksissa Pelicansin ainoa onnistuja oli Justin Hodgman ja kun HPK:lta Teemu Turunen ja Joonas Lehtivuori esittelivät todella tyylikkäät viimeistelyt jäi kaksi pistettä Hämeenlinnaan.

Tilastot ja ottelukooste tästä

Hämeen herruus Kerholle

Tällä kaudella HPK ja Pelicans kilpailivat sarjapisteiden lisäksi keskinäisestä Hämeen herruudesta. HPK varmisti rajulla loppukirillään herruuden itselleen ja pääsi poseeraamaan ottelun jälkeen komean pokaalin ja pikku-kerholaisten kanssa. Lisäksi HPK kuittasi voitollaan 5000 euroa juniorikiekkoilulle.

20170214, HÄMEENLINNA, HPK vs.PELICANS, BABLO LAULOI HÄMÄLÄISTEN LAULUN  . Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen *** Local Caption ***

DSC_4015

DSC_4024

20170214, HÄMEENLINNA, HPK vs.PELICANS, HÄMEEN KAUPPAKAMARIN TOIMITUSJOHTAJA JUSSI EERIKÄINEN OJENSI HÄMEEN HERRUUS -POKAALIN HPK: LLE, SEKÄ 5000 EURON SHEKIN HPK -JUNIORIJÄÄKIEKOLLE  . Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen *** Local Caption ***

20170214, HÄMEENLINNA, HPK vs.PELICANS, HPK:N JOUKKUE POSEERASI HÄMEEN HERRUUS -POKAALIN JA MUUTAMAN JUNIORIN KANSSA FANIKATSOMON EDESSÄ.  . Kuva: Veli-Matti A. Pitkänen *** Local Caption ***

Seuraavat ottelut:

HPK:n ottelut jatkuvat torstaina Tampereella Ilvestä vastaan ja lauantaina Ritari-Areenalla on edessä todellinen herkkupala, kun sarjakakkosena keikkuva TPS saapuu Hämeenlinnaan kärkikamppailuun.

#illallahallille

Lippukaupoille pääset kätevästi tästä linkistä

 

Kerhon otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net | #pelipaikoilla

 

 

14.02.2017 21:45

Jaa artikkeli: