Runkosarjan loppu häämöttää

JYP-HPK 8.3. klo 18.30

Tämän kauden runkosarja alkaa olla taputeltu ja toiseksi viimeinen kierros pyörähtää käyntiin. Jyväskylään matkaava HPK kohtaa JYPin jo kuudennen kerran tällä kaudella. Viidestä aikaisemmasta mittelöstä HPK on onnistunut voittamaan kolme.

JYP voi tiistai-iltana pelata paineettomasti. Pelitapaa varmasti hierotaan playoffeja varten, mutta ruonkosarjan voiton JYP on varmistanut jo hetki sitten.

Sen sijaan HPK:lle pelillä on merkitystä. Toivo kuuden parhaan joukkoon pääsemisestä ei ole vielä kadonnut. Tällä hetkellä seitsemäntenä oleva HPK on vain kahden pisteen päässä kuudennesta ja neljän pisteen päässä viidennestä sijasta, joten kaikki on vielä auki. HPK:n edellä kuudentena oleva Jokerit kohtaa Ässät ja viidentenä oleva KalPa ottaa mittaa Ilveksestä.

Kokoonpanoissa ei huolia

JYP on voittanut kaksi aikaisempaa kohtaamistaan, kun se kukisti lauantaina Tapparan Tampereella ja torstaina kaatui puhtaasti SaiPa. Leveällä materiaalilla pelaavasta JYPistä löytyy ratkaisijoita. Juha-Pekka Hytösen johtama ykkösketju sekä Eric Perrinin johtama kakkosketju on täynnä tehopisteitä, joten koko ajan on oltava hereillä.

HPK lähtee Jyväskylään ilman suurempia muutoksia. Teemu Lassila jatkaa maalissa haastaen jyväskyläläiset virkaveljensä. JYPin maalivahtikaksikossa, Pekka Tuokkolassa ja Joni Myllykoskessa, onkin haastamista, sillä herrat johtavat sekä päästettyjen maalien-, että nollapelien tilastoa.

Linkki kokoonpanoihin.

Toivon mukaan Kerhon JYP-peleissä esillä ollut vahva vire jatkuu ja joukkue tuo kotiintuomisinaan kolme pistettä.

Niklas Heinonen

08.03.2011 10:12

Jaa artikkeli: