Sarjakärki niukasti parempi Oulussa

Kärpät-HPK 3-2 (1-2, 0-0, 2-0)

Kerho karkasi johtoon ensimmäisen erän lopussa, mutta Kärpät iski päätöserässä kaksi osumaa ja pisteet jäivät Ouluun. HPK:n maaleista vastasivat Joonas Vihko ja Tuomas Vänttinen.

Kärpät siirtyi johtoon ylivoimalla ajassa 13.32. Joonas Donskoi löysi keskeltä Mika Pyörälän, joka pääsi vapaasti laukomaan isännät kuskinpaikalle.

Kerho tuli komeasti tasoihin ajassa 18.03. Joonas Vihko lämäsi suoraan syötöstä yläkulmaan Marek Viedenskyn ja Petteri Nikkilän tehdessä esityön. Heikki Liedes teki maalilla hyvää maskia ja vaikeutti Kärppä-vahti Tomi Karhusen työskentelyä. Maali oli Vihkolle kauden kymmenes.

HPK tarjosi kotiyleisölle lisää shokkihoitoa minuuttia myöhemmin. Aleksi Laakso vapautti rystyllä Tuomas Vänttisen vauhtiin. ”Vänä” porhalsi keskelle vetopaikkaan ja upotti kiekon napakasti alakulmaan. Maali oli työmyyrälle kauden kahdeksas.

Kärpät väkisin rinnalle ja ohi

HPK pelasi vahvan toisen erän. Tasakentällisin Kerho loi parempia tekopaikkoja kuin kotijoukkue, mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan. Juha Koivisto, Otto Paajanen, Eetu-Ville Arkiomaa ja Heikki Liedes pääsivät kukin vuorollaan yrittämään, mutta onnikin oli kotijoukkueen puolella.

Kärpät pääsi erässä kaksi kertaa ylivoimalle. Pakkopeli pyöri vakuuttavasti, mutta HPK tappoi erikoistilanteet uhrautuvalla asenteella. Juuse Saros oli jälleen mainiolla pelipäällä torjuen useita Kärppäpyssyjä kuin vettä vaan. Toiselle erätauolle siirryttiin lupaavassa 1-2-vierasjohdossa.

Kärpät lisäsi luistelua ja tuli vahvasti päätöserään. 2-2-tasoitus syntyi Esa Pirneksen ohjauksella ajassa 43.00. Sarokselle ei jäänyt tilanteessa mahdollisuuksia. Syöttöpisteet kirjattiin Ivan Humlille ja Mika Pyörälälle.

Tasoituksen jälkeen Joonas Vihkolla oli huippupaikka viedä Kerho jälleen johtoon, mutta Tomi Karhunen venyi upeaan torjuntaan.

Adam Masuhr juotti karvasta kalkkia kerholeiriin ampumalla Kärpät 3-2-johtoon ajassa 53.48. Syöttöpisteet jälleen Humlille ja Pyörälälle.

HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen otti aikalisän puolitoistaminuuttia ennen päätössummeria. Samalla Juuse Saros luisteli vaihtoaitioon ja Kerho lähti hakemaan tasoitusta kuudella viittä vastaan. HPK sai paineen aikaan Kärppä-päätyyn, mutta maali jäi harmittavasti vain haaveeksi.

Ottelun tilastot

Kerho kohtaa seuraavaksi Espoon Bluesin. Ottelu pelataan Hämeenlinnassa tiistaina 24.2. klo 18.30.

Tervetuloa oranssille alueelle!

 

21.02.2015 20:07