Saros liekeissä – rankkarivoitto Tapparan kustannuksella

Tappara-HPK 1-2 VL (0-1, 0-0, 1-0, 0-0, 0-1)

Kerho nappasi tärkeät kaksi pistettä Tampereelta. 34 kertaa torjunut Juuse Saros oli loistava maalillaan. Nelosketju yllätti pirteällä peliesityksellään.

HPK sai otteluun lentävän lähdön. Puolustaja Petteri Nikkilä vei Kerhon johtoon jo avausminuutilla. Zach Hamill kiepautti syötön kulmasta siniviivan tuntumaan vapaaksi jääneelle Nikkilälle, joka laukoi suoraan passista verkot tötterölle. Maali oli Nikkilälle kauden kuudes.

Ottelun kuva oli selvä alusta lähtien. Tappara hallitsi kenttätapahtumia, mutta HPK iski ajoittain vaarallisesti. Erityisesti nelosketju (Saku SalminenOtto PaajanenJuha Koivisto) oli pirteällä pelipäällä. Päävalmentaja Pasi Arvonen palkitsi kolmikon runsaalla peliajalla. Ketju loi Kerhon parhaat tekopaikat, muttei harmittavasti saanut palkintoa maalin muodossa.

Toisessa erässä kotijoukkueella oli loistavia maalipaikkoja. Saros torjui mm. Olli Palolan tuhannen taalan paikan räpylällään. Josh Green puolestaan päätti läpiajonsa rystyllä tolppaan. Jarkko Malinen karkasi puolestaan läpiajoon Kerhon pelatessa ylivoimalla. Malista rikottiin ja tilanteesta tuomittiin rangaistuslaukaus. Saros torjui Malisen rankkarin helposti, sillä kiekko karkasi hyökkääjän lavasta. Tapparan hallinnasta kertovat maalivahtien torjunnat toisessa erässä: Tapparan Juha Metsola 2 ja HPK:n Saros 10.

Saros pitää pystyssä

Tappara tuli tasoihin kolmannessa erässä ajassa 44.32. Kirvesrintojen Jan-Mikael Järvinen ajoi hyökkäysalueelle ja jätti kiekon Henrik Haapalalle, joka laukoi kiekon vastustamattomasti takakulmaan.

Tasoituksen jälkeen molemmilla joukkueilla oli tilaisuutensa ratkaista ottelu varsinaisella peliajalla. Lähimmäksi pääsi HPK:n Saku Salminen, joka ampui reboundista kiekon ohi Tappara-vahti Metsolan, mutta epäonnekkaasti tolppaan. Tilanne jatkui ja myös Craig Schiralla oli huippupaikka niitata kiekko reppuun, mutta laukaus viuhui ohi manselaisten maalin.

Kolmannessa erässä HPK pääsi kertaalleen ylivoimalle. Zach Hamill laukoi kerran vaarallisesti, mutta muuten ylivoima oli tahmeaa.

Jatkoaika oli kaahausta päädystä toiseen. Neljällä neljää vastaan peli avautui ja tekopaikkoja syntyi liukuhihnalta. Molemmat maalivahdit torjuivat hienosti ja näin ollen ratkaisua lähdettiin hakemaan voittolaukauskilpailusta.

Rankkareissa Saros torjui kaikki Tapparan yrittäjät (Olli Palola, Jukka Peltola ja Henrik Haapala). HPK:n toisena laukonnut Craig Schira upotti kiekon nätisti kilpipuolen yläpesään. Näin kaksi tärkeää pistettä matkasi Hämeenlinnaan ja taistelu playoff-paikasta jatkuu!

Ottelun tilastot

HPK pelaa seuraavaksi kotona Rauman Lukkoa vastaan. Ottelu pelataan Rinkelinmäellä torstaina 29.1. klo 18.30 alkaen.

Tervetuloa oranssille alueelle!

Rysty

27.01.2015 21:57

Jaa artikkeli: