Saros palaa tolppien väliin

HPK-TPS 10.1. klo 18.30
Pelicans-HPK 11.1. klo 17.00

Kerho kohtaa perjantaina sarjajumbo TPS:n. Lauantaina joukkue matkaa Lahteen samoista sarjasijoituksista kamppailevan Pelicansin vieraaksi. Maailmanmestarit Juuse Saros ja Juuso Vainio palaavat kokoonpanoon. Nouseeko Marko Tuulola yksin HPK:n kaikkien aikojen pistepörssin kärkeen?

Viikonlopun lähtökohdat

Keskiviikon Tampereen vierailu ei kartuttanut pistepussia. Ilves oli parempi lukemin 5-2. Numerot eivät kerro pelistä kuitenkaan koko totuutta, sillä Kerho hallitsi selvästi ottelun alkupuoliskoa. Ilves sinnitteli mukana ja onnistui käyttämään tekopaikkansa tehokkaammin hyväkseen. HPK:n pelihuumori lopahti kolmannessa erässä.

HPK:n maalivahtivalmentaja Kari Lehtosen mukaan tähän ei ole varaa.

– Työmoraalin täytyy olla korkea täydet 60 minuuttia. Tampereella peli lopahti kolmannessa erässä.

Maalineduspelaamisen täytyy parantua kummassakin päässä.

– Sota-alueelle pitää päästä ja pelata tiivistä puolustuspeliä. En usko, että nähdään samanlaista maali-iloittelua kuin viimeksi Tepsiä vastaa, Lehtonen uskoo.

Juuse Saroksen paluu maalille voi osaltaan rauhoittaa joukkueen pelaamista. Lehtonen paljasti, että Saros pelaa ainakin perjantaina.

Vastustajat

TPS on kärsinyt viime aikoina niukkoja tappioita. Joukkue on edelleen sarjataulukossa viimeisenä, seitsemän pistettä toiseksi viimeisenä olevan KalPan perässä. Joukkueen piilevästä iskukyvystä kertoo kuitenkin viikontakainen kotivoitto Tapparasta.

Tämän kauden keskinäiset ottelut ovat menneet HPK:lle 2-0. Edellinen kohtaaminen marraskuussa ratkesi voittomaalikilpailussa.

Lauantaina HPK matkaa Lahteen. Kotijoukkue Pelicans on kohentanut otteitaan joulutauon jälkeen, vaikkakin hävisi viime kierroksella 4-0 Bluesille. Sitä ennen Pelicans kellisti SaiPan, Lukon ja TPS:n puhtailla kolmen pisteen voitoilla. Kauden molemmat keskinäiset ottelut ovat menneet lahtelaisille, joten Kerholla on  takaisinmaksun aika.

Pelipäivän väitteet

– Väitän, että Marko Tuulola nousee yksin HPK:n kaikkien aikojen pistetilaston kärkeen. Tällä hetkellä Tuuski jakaa kärkipaikan Teppo Kivelän kanssa (molemmilla 251 tehopistettä Kerho-paidassa).

– Väitän, että viikonlopun jälkeen HPK on noussut takaisin playoff-viivan yläpuolelle. Tällä hetkellä eroa edellä olevaan Pelicansiin on neljä pistettä, mutta lahtelaiset ovat pelanneet kaksi ottelua enemmän.

Muista myös

Tuoreet maailmanmestarit Juuse Saros ja Juuso Vainio palkitaan ennen perjantain kotiottelua. Kaksikko myös jakaa nimmareita Kerho-ravintolassa matsin jälkeen. Tule paikalle onnittelemaan nuoria leijonasankareita!

Rysty

10.01.2014 09:33