SAVOLAINEN SELKÄSAUNA

HPK-KALPA 2-8 (0-2, 2-4, 0-2)

Sarjakärki ei antanut hämeenlinnalaisten yllättää itseään. KalPa ratkaisi ottelun vauhdikkaassa toisessa erässä, missä ei nyrkiniskuiltakaan vältytty.

 

Ottelu alkoi Hämeenlinnassa sekavissa merkeissä KalPan pyörittäessä tuttuun tapaansa pitkiä hyökkäyksiään ja HPK:n keskittyessä yksittäisiin harppuuna hyökkäyksiin. KalPa iski alkutahdit ottelulle ajassa 9.01 Jyri Junnila voitti hyökkäyskulmassa kaksinkamppailun ja antoi kiekon Jukka Hentuselle, joka siirsi pelivälineen maalin edessä päivystäneelle Tommi Miettiselle. Miettinen laukoi kiekon tolpan kautta HPK-maalin alakulmaan. Ottelun painopiste siirtyi yhä enemmän HPK:n puolustuspäähän ja ajassa 12.49 Jussi Timonen laukoi KalPan jo 2-0 johtoon. Timonen pelasi HPK-vahti Mika Järvisen ulos tilanteesta valelaukauksellaan, minkä jälkeen Timosella oli helppo työ laittaa kiekko maaliin.

Ensimmäisen erän lopulla HPK piristyi ja sai luotua pari hyvää paikkaa kavennuksen tekemiseen. Kuopiolaisten maalissa pelannut Mikko Koskinen kuitenkin torjui hämeenlinnalaisten yritykset.

OTTELUN RATKAISU TOISESSA ERÄSSÄ

HPK lähti toiseen erään vauhdikkaasti ja sai muutaman hyvän pyörityksen aikaan KalPa maalille. HPK sai tilaisuutensa, kun Jukka Hentunen komennettiin jäähyaitioon ajassa 21.38. Hämeenlinnalaisten kavennuksen sijaan KalPa siirtyikin 3-0 johtoon. Tommi Jokinen sai kiekon omalla alueella ja kiersi haluttomat HPK-pakit ja laukoi kiekon Järvisen patjan alta maaliin.

Jokisen maalin jälkeen HPK heräsi taisteluun. Ensin Janne Kolehmainen siirsi Tuukka Mäkelän nerokkaan laitasyötön jälkeen kiekon maalin kulmalta ohi Koskisen. Vain kolme minuuttia Kolehmaisen maalin jälkeen Arsi Piispanen ja Niko Nieminen syötteli Janne Laakkosen vapaaseen paikkaan. Laakkonen laukoi kiekon Koskisen jalkojen välistä maaliin.

Laakkosen maalin jälkeen kentällä oli enää yksi joukkue. KalPa ratkaisi ottelun kahdessa minuutissa. Ensin Jukka Hentunen tälläsi Miettisen aloitusvoiton jälkeen voimalla kiekon takanurkkaan, minkä jälkeen Kalle Kerman viimeisteli kaksi maalia ja tilanteeksi jo 2-6.

Toisen erän loppulla välejään ilman hanskoja selvitteli Kari Sihvonen ja Ryan Glenn. Molemmille pukareille ennenaikainen komennus suihkun puolelle.

KOLMAS ERÄ PELAILLAAN

Kolmas erä oli enemmän ja vähemmän pelailua KalPan kaunistellessa loppulukemia kahdella ylivoimamaalilla, maalintekijöinä Matti Koistinen ja Jasse Ikonen.

Ottelun jälkeen HPK:n valmentaja Timo Lehkonen peräänkuulutti ammattiylpeyttä etenkin joukkueen kokeneemmalta osastolta. Lehkonen antoi tunnustusta myös vierasjoukkueelle. Lehkosen mukaan savolaisryhmä on paras joukkue, jonka HPK on kohdannut hänen aikakaudellaan.

 

Ville Peltonen 6.3.2012

06.03.2012 20:13

Jaa artikkeli: