Suikkasen Pelicans vierailulle

HPK-Pelicans 28.9.2011 klo 18.30

HPK:n viikko alkaa kotiottelulla Lahden Pelicansia vastaan. Lauantain tappio Porissa on unohdettu ja syyskuun viimeisen viikon otteluihin lähtee motivoitunut Kerho.

– Töitä on paiskittu koko alkuviikko. On selvää, että syyskaudella on pakko tehdä hommia ja kokeilla erilaisia asioita, koska joukkueen vaihtuvuus oli niin suuri, HPK-valmentaja Pasi Arvonen kertoi joukkueen tunnelmia.

Valmennusjohto ei vielä tiistaina paljastanut pelaavaa kokoonpanoa. Mitä todennäköisimmin hyökkäysketjuihin tulee pieniä muutoksia, mutta lopulliset päätökset tehdään pelipäivänä aamujään jälkeen.

– Positiivista on, että joukkueen terveystilanne on hyvä. Se mitä muutoksia tulee, selviää vasta keskiviikkona. Myös pelaava maalivahti päätetään silloin.

Uutta nousua hakeva Pelicans

Toissa kaudella TPS:n mestariksi luotsannut Kai Suikkanen on virittänyt Pelicansin hyvään syysvireeseen. Joukkueen neljä viimeisintä ottelua on päättynyt voitonjuhliin. Lahtelaisten uuden tulemisen ovat saaneet kokea muun muassa SM-liigan kärkikastiin ennakoidut Jokerit, Ässät ja JYP.

Arvosen mukaan on tärkeää, että Pelicansin kiekollinen peli pystytään eliminoimaan.

– Pelicans pelaa aktiivista ja yritteliästä kiekkoa, mutta kyllä heilläkin omat heikot kohtansa on. Meidän täytyy pystyä rikkomaan heidän kiekkokontrollinsa ja sitä kautta heidän pelirytmiään.

Pelicansista kannattaa pitää silmällä amerikkalaishyökkääjä Ryan Laschia, joka on iskenyt alkukauden otteluissa mukavat tehot 3+3. Myös isokokoinen maalivahti Niko Hovinen on ollut kovassa iskussa.

Lahtelaisten kokoonpanosta puuttuvat varmuudella Tommi Paakkolanvaara sekä viime kauden lopussa Kerhoa edustanut Matias Loppi.

 

Karri Salo

27.09.2011 19:14