Taas mennään, tällä kertaa Kuopiossa

KalPa-HPK 27.11.2012 klo 18.30

HPK asettuu KalPan vieraaksi Kuopiossa. Viime ajat lennossa olleella Kerholla on mahdollisuus palata voittojen tielle.

Päivän puntari

Kotijoukkue KalPa hengittää sarjassa HPK:n niskaan viidentenä vain pisteen erolla hämeenlinnalaisiin. Täynnä taitoa oleva kuopiolaislauma kukisti lauantaina IFK:n Helsingissä jatkoajalla ja sitä ennen kärsi jatkoaikatappion kotonaan Kärpille. Lauantain ottelussa ratkaisumaalista vastasi Tommi Miettinen.

HPK:n viime aikojen kuntoa on hehkutettu lähes jokaisessa mediassa. Voittoputki kuitenkin tuli tiensä päähän perjantaina, kun vahvasti puolustanut Tappara haki 1-3-voiton Ritari-areenalta. Sitä ennen HPK ansaitsi ainakin pisteen 11 perättäisessä ottelussa. Tapparaa vastaan HPK:n ainoasta osumasta vastasi Antti Miettinen.

Näillä mennään

KalPalta sivussa tiistain ottelusta ovat Jukka Hentunen, Marko Kauppinen, Ossi Saarinen ja Pauli Levokari. Näistä pelimiehistä homma ei varmasti jää kiinni, sillä KalPalla on heittää kentälle läjäpäin taitoa. Ykkösnyrkkinä viime aikoina on esiintynyt Sakari Salminen-Derek Stepan- Artturi Lehkonen.

HPK:n sairaslistaan liittyi perjantaina Tuukka Mäntylän telomaksi joutunut Antti Aarnio, joka sai tilanteesta aivotärähdyksen. Perjantaina selkäkramppia potenut Juha Kiilholma palannee kokoonpanoon. Illan otteluun odotetaan etenkin perjantaina nollille jäänyttä ykkösketjua Sallinen-Viitaluoma-Fehr.

Kokoonpanot illan otteluun tästä.

Suurennuslasin alla

Artturi Lehkonen, KalPa – TPS:stä KalPaan vastuuta hakemaan lähtenyt Lehkonen on ollut liigan yllättäjiä. Nuorukainen kantaa isoa roolia KalPan ykkösessä ja on kykenevä ratkaisemaan otteluita.

Tuomas Santavuori, HPK – Santavuori aloitti kauden pirteästi, mutta nyt takana on 11 ottelun maaliton putki (0+2). Santavuoren kaltaiselta taiturilta odotellaan tasonnostoa Kuopiossa.

Niklas Heinonen 27.11.2012

27.11.2012 07:32