Tärkeät pisteet itärajalta

SaiPa-HPK 3-4 vl. (1-2, 2-1, 0-0, 0-0, 0-1)

HPK aloitti ottelun pirteästi ja siirtyi vierasjohtoon ajassa 6:31. Patrick Holland ampui kiekon maalille ja kokenut SaiPa-vahti Jussi Markkanen torjui kiekon eteensä. Puolustaja Joonas Lehtivuori haistoi tilanteen hienosti ja napautti irtokiekon varmasti häkkiin. Hollandin lisäksi syöttöpisteen kirjautti puolustaja Matias Haaranen.

Tasoitus nähtiin viisi minuuttia myöhemmin, kun Henrik Forsbergin jäähy kostautui. SaiPan Brett Carson laukoi pienehköstä kulmasta tarkan kudin, joka upposi Jere Myllyniemen olkapään yli maalin kattoon.

Kerho siirtyi uudelleen johtoon vielä avauserässä. Kotijoukkueen puolustus haparoi purkukiekossa ja HPK pääsi väliin. Vojtech Polak ja Sakari Manninen pelasivat Heikki Liedekselle vetopaikan, eikä ”@fitnesshomer” erehtynyt. Kyseessä oli laitahyökkääjän kauden kuudes osuma.

Puolustuksen kautta voittoon

SaiPa hallitsi toista erää selvästi. Myllyniemi torjui erässä 13 kertaa ja kaksi kiekkoa sujahti verkkoon.

2-2-tasoitus syntyi ajassa 25:47. Chad Rau jäi HPK-puolustukselta täysin vapaaksi maalille ja hyökkääjällä oli helppo työ siirtää pikkumusta reppuun. Erän puolivälissä Rau karkasi läpiajoon, mutta Myllyniemi venyi kiekon tielle hienosti.

Kerhossakin pelannut Johan Larsson vei isännät 3-2-johtoon ajassa 32:47. Ruotsalaispuolustajan siniviivalaukaus painui ylänurkkaan ilman maskia.

Riku Hahl iski kauden avausmaalinsa tärkeään paikkaan. ”Riksan” raudanluja lämäri painui vastustamattomasti häkkiin Kerhon pelatessa ylivoimalla ajassa 34:03. Syöttöpisteet merkattiin Joonas Lehtivuorelle ja Sakari Manniselle.

Päätöserässä HPK pelasi viisaasti puolustuksen kautta, eikä SaiPa pystynyt luomaan vaarallisia maalipaikkoja. Kerhon vastahyökkäykset nollasi puolestaan SaiPan maalille vaihdettu Jani Nieminen. Näin ollen ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.

SaiPa hallitsi kiekkoa lähes koko jatkoajan, muttei pystynyt ohittamaan Myllyniemeä. Aivan viisiminuuttisen lopussa Kerho pääsi ylivoimalle. Aika loppui kuitenkin kesken ja lisäpisteen kohtalo ratkaistiin rankkareilla.

Voittolaukauskilpailussa HPK:lta onnistuivat Sakari Manninen ja Joonas Lehtivuori. Kun Myllyniemi pysäytti Chad Raun ja David McIntyren yritykset, matkasi tärkeä lisäpiste Hämeenlinnaan.

Ottelun tilastot

Seuraava ottelu pelataan keskiviikkona 28.10., kun KooKoo saapuu Rinkelinmäelle. Silloin kaikki #illallahallille!

HPK:n otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net – kaikki urheilu-uutiset samasta paikasta!

24.10.2015 19:59