Tauolta takaisin töihin

HPK-ILVES   Ti 12.11.2013 klo. 18.30

HPK palaa tauon jälkeen tositoimiin vauhdilla kolmen ottelun viikolla. Ensimmäisenä HPK:n tauon jälkeistä virettä saapuu Ritari-areenalle mittaamaan Tampereen Ilves.

Päivänpolttavat

HPK:n peliesitykset ennen taukoa jätti paljon mietittävää valmennusjohdon ja pelaajien keskuudessa. Ratkaisuja kurssin kääntämiseksi on tauon aikana haettu ainakin kovasti harjoittelemalla.

– Sunnuntai ja maanantai siinä levättiin ja tiistaina palattiin palaverin ja harjoituksen muodossa töihin. Keskiviikko ja torstai treenattiin sitten kahdesti päivässä ja perjantaina kerran. Viikonloppu pidettiin sitten taas vapaata, HPK:n valmentaja Vesa Viitakoski valotti mennyttä viikkoa.

– Valmentajan näkökulmasta viikko oli onnistunut, kun tekemisen taso parani mitä pidemmälle viikko eteni. Positiivinen maku jäi harjoituksista, Viitakoski jatkoi.

HPK:n kokoonpano koki myös pari muutosta tauon aikana, kun Tuomas Santavuori lähti Pelicansiin ja mystisesti Poltinahon liikenneympyrään ilmestyneet mailat selvisivät Antti Kerälän omaisuudeksi. Kerälän lainapesti on toistaiseksi voimassa joulutaukoon asti. Lisäksi Marko Tuulola on pelikunnossa tiistain koitoksessa.

Molemmat herrat myöntävät jännittävänsä tiistain ottelua.

– Kyllä tunnen olevani valmis pelaamaan, pakkohan se on. Edellisestä pelistä on aikaa jotain kahdeksan kuukautta, joten totta kai se on haastava paikka lähteä pelaamaan, Tuulola kertoi tuntemuksiaan ottelupäivän aattona.

– Aina on jännittänyt pelata Hämeenlinnassa mutta nyt ehkä vielä hieman enemmän. Ihan hetkeen en ole itsekään pelannut, että saa nähdä miten se siitä lähtee, tiistaina numerolla 22 viilettävä Kerälä puolestaan kommentoi.

Vaakakupissa

Loistavan alkukauden pelanneen Ilveksen meno on hieman tasaantunut edellisten kierrosten aikana ja jopa liigan kärjessä käväissyt tamperelais ryhmä on pudonnut nyt sijalle seitsemän. Edellisistä viidestä ottelusta ”ipa” on kyennyt voittamaan yhden ottelun.

– Ilves jatkaa todennäköisesti samalla linjalla, minkä Tuokkola jo viime keväänä sinne toi. Ilves on kiekkokontrolliin pyrkivä joukkue. Mitään pelillisiä yllätyksiä tuskin tulee, Viitakoski kommentoi tulevaa vastustajaa.

HPK:n lopullinen kokoonpano ratkeaa tiistaina aamulla, kun esimerkiksi Jyri Niemen ja Juuso Vainion lievien vammojen laadut selviävät. Tuulolan ja Kerälän pitäisi kuitenkin olla kehissä Ilvestä vastaan, Tuulolan puolustaessa Antti Bruunin parina ja Kerälän hyökätessä yhdessä Jesse Saarisen ja Borna Rendulicin kanssa.

Pelipäivän väitteet

– Väitän, että HPK-fanit ottavat nestori-Tuulolan vastaan raikuvilla suosionosoituksilla. Tuulola kiittää ja kuittaa heti ensimmäisessä ottelussa kauden avauspisteensä.

– Väitän, että verkot pullistelevat Ilves-päädyssä useaan otteeseen ja HPK:lla on vähintään kolme eri maalintekijää.

Lätty Petonen 11.11.2013

11.11.2013 11:49