Tehot kateissa Nordiksella

HIFK-HPK 3-1 (1-0, 0-0, 2-1)

Maalivahti Antti Karjalainen antoi HPK:lle mahdollisuuden taistella pisteistä, mutta tehottomuus vaivaa edelleen. Kerhon ainokaisen iski Oula Palve.

HPK luisteli otteluun kovalla sykkeellä. Ensimmäisen kympin aikana Kerho karvasi aggressiivisesti ja IFK:lla oli ajoittain suuria vaikeuksia pelin avaamisessa. Kotijoukkueen maalivahti Atte Engren piti lukemat nollissa.

Pelin hallinnasta huolimatta ottelun ensimmäinen jäähy tuomittiin HPK:n Joel Olkkoselle, eikä kotijoukkue jättänyt tilaisuutta hyödyntämättä. Jarkko Malisen napakka laukaus ohitti Kerho-vahti Karjalaisen ajassa 15:07. Lisämaaleja ei avauserässä nähty, joten lihapiirakkajonoon lähdettiin isäntien 1-0-johdossa.

HIFK luisteli terästäytyneenä toiseen erään. Aktiivinen luistelu pakotti HPK:n jäähyilemään, mutta Kerho taisteli takaiskuitta Robert Leinon, Mathias Porselandin ja Oula Palven kaksiminuuttiset. Antti Karjalainen oli mainiolla pelipäällä ja venyi maalillaan maagisesti mm. Joonas Raskin tuhannen taalan tekopaikan eteen.

HPK pääsi erässä kertaalleen ylivoimalle ja oli lähellä tasoitusta. Teemu Turunen ajoi väkevästi maalille ja runnoi oman paluukiekkonsa väkisin maaliviivalle. Myös Otto Paajanen oli mukana rusikoimassa pelivälinettä sisään. Tilanne tarkistettiin videolta, mutta yläkameran kuvan perusteella kiekkoa ei viety keskiympyrään.

Kahden erän jälkeiset maalivahtien torjunnat (Engren 16, Karjalainen 22) kuvastivat ottelun voimasuhteita.

Vahinkojäähy pilasi kirin

Kolmannen erän alussa HPK:n puolustukselle sattui paha merkkausvirhe ja Thomas ”Nypsin poika” Nykopp pääsi iskemään vapaasti isännät kahden maalin johtoon. Tämän jälkeen Kerho pääsi pelin päälle ja oli lähellä kavennusta 48. minuutin kohdalla. Engren selvitti maalinedusmylläkän, jossa viimeisenä maalintekoa pääsi yrittämään puolustaja Niklas Friman.

Sitkeys kuitenkin palkittiin ja HPK nousi maalin päähän ajassa 54:47. Teemu Turunen syötti taidokkaasti rystyllä b-pisteiden väliin ja Oula Palve tuikkasi mailansa väliin. Komea ohjuri ylähyllylle ja Kerho peliin mukaan.

Etsikkoaika koitti minuuttia myöhemmin, kun HIFK:n Panu Mieho passitettiin jäähyboksiin. HPK:n ylivoima pyöri vaarallisesti ja erityisesti Mathias Porseland pääsi tykittämään siniviivalta useaan otteeseen.

Kiri kuitenkin tyrehtyi epäonnekkaasti, kun Oula Palven maila kohosi vahingossa Juhani Tyrväisen kasvoihin ja HIFK pääsi ylivoimalle kaksi minuuttia ennen päätössummeria. Kerho sai alivoimalla kiekonhallinnan ja otti samalla Karjalaisen pois maalinsuulta. Tällä kertaa uhkapeli ei toiminut ja Teemu Eronen iski loppulukemat 3-1 tyhjään maaliin.

Tilastot ja ottelukooste tästä linkistä

 

Seuraava ottelu

HPK pelaa seuraavaksi tämän viikon lauantaina, kun Tampereen Ilves saapuu Hämeenlinnaan. Kiekko tippuu jäähän klo 17, tervetuloa!

#illallahallille

Liput tästä

 

HPK:n otteluraportit tarjoaa:

Pallomeri.net – Kaikki urheilusta

13.09.2017 21:08