Upea revanssi Oulusta

Kärpät-HPK 1-3 (0-0, 0-1, 1-2)

Eilen Kärpille Ritari-areenassa taipunut HPK teki huiman parannuksen alle vuorokaudessa ja otti tyylikkään voiton Kärpistä Oulussa. Hämeenlinnalaisittain hienoa matsia seurasi täpötäysi Kerho-ravintola HPK:n kausikorttilaisten tapahtumassa.

Joukkue oli matkustanut jo tappioiltana Ouluun valmistautumaan peliin tasaveroisesti isäntäjoukkueen kanssa.

Kausikorttilaisille oli tarjolla maistuvaa nyhtöpossua sekä janojuomia. Kerho-ravintolan tuotteita maukkaamman osan iltaa tarjoili kuitenkin valkopaitainen joukkue, joka ei nöyrtynyt missään vaiheessa sarjakärjelle tämän kotiluolassa.

HPK haastoi ennakkoluulottomasti Kärppiä heti alusta lähtien ja pakotti oululaiset kotikaukalossaan yllättäviin alivoimatilanteisiin. Tämä oli myös yksi ottelun kulmakivistä, kuten urheilutoimenjohtaja Mika Toivola osasi ennakoida kausikorttilaisten tilaisuudessa.

– Ylivoimaista sarjakärkeä vastaan vieraissa täytyy olla rohkea ja tehdä rohkeita ratkaisuja. Lisäksi ylivoiman pitää toimia, eikä vastustajan ylivoimaa saa päästää jylläämään, Toivola ennakoi ja osuikin täysin oikeaan pelin edetessä.

Maalittoman avauserän jälkeen HPK siirtyi toisessa erässä johtoon Jere Innalan ylivoimamaalilla. Suorastaan nerokkaan maalisyötön antoi luonnollisesti Niclas Lucenius, jonka syötöistä on helppo ampua tehokkaasti.

Kolmannessa erässä HPK joutui hieman altavastaajaksi, kun ottelun erotuomaristo näki Raksilan yleisön kovassa painostuksessa Kerhon pelaamisessa sen verran rankaisemisen arvoisia rikkeitä, että jäähyjä tuli peräkanaa. Lopulta Kärppien Jani Hakanpää oli Niclas Almaria vahvempi maalinedustilanteessa ja painoi pelin tasoihin.

Kuten sitkeä ja hyvä joukkue tekee, ei HPK antanut johtoaseman hupenemisen häiritä itseään. Kerho-ravintola räjähti riemuun, kun Philippe Cornet nousi vahvaan vastahyökkäykseen ja vippasi kiekon Valtteri Puustisen ohjattavaksi. Kiekko lipsahti etukulmasta sisään ja oranssi oli jälleen edellä.

Viimeisen niitin löi Eetu Tuulola, joka pääsi Teemu Turusen kanssa jälleen nopeaan vastahyökkäykseen oululaisten hakiessa tasoitusta jo pienellä riskilläkin. Tuulola painoi kiekon varmasti yläkulmaan ja edessä oli enää voitonjuhlien odotus.

Nyt HPK-leirissä on viikko aikaa valmistautua seuraavaan koitokseen. Tämä oli tammikuun viimeinen matsi ja seuraavan kerran tositoimissa ollaan perjantaina 1.2. kun Ritari-areenaan vastustajaksi saapuu Tallinnan-matkaltaan palaava Pelicans.

Liput Hämeen Herruus -taistoon tästä!

26.01.2019 20:37