Viikonloppu kovalla tunteella

HPK-Kärpät pe 27.9.2013 klo. 18.30
JYP-HPK la 28.9.2013 klo. 18.30

Kotikaukalossaan lähes hurminoituneessa tilassa porhaltava HPK kohtaa perjantaina Ritari-areenalla Oulun Kärpät ja matkaa heti seuraavana päivänä Liigan kärkipäässä majailevan JYP:n vieraaksi.

Vaakakupissa

Kerhon alkukausi on alkanut ailahtelevissa merkeissä, kotona peli kulkee mutta vieraissa meno on ollut nihkeämpää. HPK on paukutellut edellisessä kahdessa kotipelissään yhteensä 11 osumaa, kun vastaavasti kolmessa vieraspelissä on syntynyt ainoastaan neljä maalia.

– Kotona on kivempi olla, eihän se noin iso ero tietysti pitäisi olla, sama peli kuitenkin on kyseessä. En osaa tarkkaan sanoa syytä siihen miksi näin on ollut, tiistaina 100 runkosarjaottelua tililleen saanut Otto Paajanen puntaroi.

– Maalivahtipeli on ollut hyvää ja puolustus ok. Ei olla annettu kaverille paljoa paikkoja ja  joka ilta ollaan oltu kinkereissä loppuun asti mukana, HPK:n päävalmentaja Kai Rautio summasi alkukautta.

– Kovan budjetin joukkue tulee vastaan ja toivon, että päästään rehellisesti haastamaan heitä. Edelleenkin odotan, että joukkue saa parhaan irti itsestään. Hieno ilta tulossa, Rautio jatkoi viitaten tulevaan Kärppä-matsiin.

Päivän polttavat

Kerhon ylivoimapelaaminen on yskähdellyt alkukaudesta ja maalilaulu on soinut vasta kerran ylivoiman päätteeksi.

– Uskon, että tulosta alkaa tulemaan, yritetään itse olla hermostumatta asiaan, Rautio kommentoi.

Kerhon kokoonpanosta on viime otteluissa puuttunut loukkaantumisten takia Jyri Niemi, Jesse Saarinen ja Tuomas Vänttinen. Rautio ei osannut kertoa tarkkaa paluupäivää kolmikolle mutta sanoi, että kenenkään vamma ei pitäisi vaatia monen viikon huilia. Samalla Rautio ilmoitti, että HPK:n puolustaja Juho Mielonen etsii tällä hetkellä uutta seuraa itselleen.

Perjantain vastustaja Oulun Kärpät pelasi tiistaina ensimmäisen pisteettömän ottelunsa tällä kaudella. Vahvassa vireessä olleelta oululaisryhmältä puuttui tiistain ottelusta hyökkääjät Ben Maxwell, David Kveton ja Juhamatti Aaltonen. Lisäksi Ouluun ykkösmaalivahdiksi hankittu Jussi Rynnäs kärsii aivotärähdyksestä.

Lauantaina HPK joutuu kovimpaan mahdolliseen testiin, kun joukkue matkaa Jyväskylään. Lauantai-illan kotijoukkue on edennyt avauskierroksen tappion jälkeen voitosta voittoon. JYP on välttynyt isommilta loukkaantumisilta, ainoastaan lauantaina Jere Karalahden jyrän alle jäänyt Markus Poukkula huilannee viikonlopun ottelut. Lauantai-illan huuma Jyväskylässä alkaa poikkeuksellisesti televisioinnin takia vasta kello 18.30.

Perjantaina tarjolla Vianorin talvirenkaat

Tarkimmalle frisbeeheittäjälle on tiedossa pitoa talven ajokeleihin! Vianorin huippurenkaat pitävät auton kaistalla koko liukkaan talven läpi. Osta siis frisbee, heitä se lähimmäksi keskiympyrän aloituspistettä ja voita 500 € arvoiset Vianorin talvirenkaat! Frisbeet saat helpoiten ostettua kiertäviltä frisbeemyyjiltä!

Pelipäivän väitteet

– Väitän, että  Kerhon tukossa ollut ylivoimapeli aukeaa perjantaina ja joukkue tekee vähintään kaksi ylivoimaosumaa.

– Väitän, että vielä ilman maaleja tällä kaudella pelaava Joonas Vihko venyttelee maaliverkkoja viikonlopun aikana useampaan otteeseen.

Ps. Torstaina Ritari-areenan rapuissa vastaan tullut Jere Sallinen lupasi tehdä maalin perjantaina heti ensimmäisessä erässä, se olkoon kolmas väite.

 

Ville Peltonen 27.9.2013

27.09.2013 07:10