Voimalaituri Marko Luomala saapuu Hämeenlinnaan

HPK on tehnyt kaksivuotisen pelaajasopimuksen Marko Luomalan kanssa. Kaudella 2009–2010 Ässissä hurjat tehot (27+17=44) nakuttaneen Luomalan sopimus astuu voimaan 26.7.2011, kun HPK palaa omatoimiselta harjoitusjaksolta. Viime kaudella Kärpissä ja Sveitsin Klotenissa pelannut, jo miehen ikään ehtinyt Luomala tulee innoissaan Hämeenlinnaan. KHL-seurojenkin kiikarissa kesän aikana ollut Luomala kertoo myös perhesyiden vaikuttaneen päätökseen.

– Viime kausi oli omalta osaltani hieman repaleinen. Haluan uudelleen huipulle ja tiedän, että se on mahdollista HPK:ssa, vakuuttaa Luomala.

HPK:n päävalmentaja Harri Rindell on tyytyväinen, että sopimus saatiin aikaiseksi.

– Marko on todella hyvä kahdensuunnan pelaaja. Hän pelaa energisesti aina joukkueelle. Marko on isokokoinen voimalaituri, joka sopii joukkueeseemme erittäin hyvin.  

luomala_kloten
Kuva: Kloten Flyers

HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela kertoo, että HPK on erittäin tyytyväinen tällä viikolla aikaansaatuihin sopimuksiin. Korpelan mukaan liigajoukkue on tällä hetkellä hyvällä mallilla. Joukkueen rakentamisessa edetään kesän aikana maltillisesti, tilanteen mukaan.

22.06.2011 10:05

Jaa artikkeli: