Voitto kovan pumppaamisen kautta!

HPK-HIFK 3-2 vl (1-0,0-2,1-0,0-0)

Kerho käänsi tiukan pelin edukseen Aleksi Laakson viime hetken tasoituksella ja paremmalla viimeistelyllä rangaistuslaukauksissa. Ottelun paras pelaaja oli maalivahti Mika Järvinen. Kauden yleisöennätys: 5015 katsojaa!

HIFK tuli otteluun hyvällä asenteella ja kovalla luistelulla. HPK oli ajoittain suurissa ongelmissa vieraiden aktiivisen karvauksen kanssa. HPK:n hyökkäyksienrakentelu katkesi usein jo ennen alkamistaan.

– Ensimmäiset 40 minuuttia oltiin aivan purjeessa, oma kiekollinen peli ja puolustaminen oli vaiheessa. Se ei ollut kuitenkaan pelkästään meidän heikkoutta, vaan nimenomaan IFK:n hyvyyttä, he prässäsivät todella vahvasti, myönsi HPK-valmentaja Pasi Arvonen.

DSC_5903

HPK teki kuitenkin ottelun avausmaalin ajassa 14.14. Tuomas Vänttinen nousi puolihuolimattomasti vasemmalta laidalta ja vippasi kiekon rystyltä ohi IFK-vati Mika Norjan. Pikkumusta upposi Norjan kainalosta helpohkosti. Oli helppo tai ei, maali oli “Vänälle” kauden kolmas. Syöttöpiste Marko Luomalalle.

DSC_5913

Toinen erä HIFK:n komennossa

Ottelun toinen kaksikymppinen oli kerholaisittain tervanjuontia. HIFK oli selvästi halukkaammalla pelipäällä, eikä HPK päässyt omista ylös. Harhasyöttöjä ja yksinpuskemista nähtiin liikaa.

Ville Varakas tasoitti ottelun, kun toista erää oli pelattu viisi minuuttia. Varakkaan kova kuti upposi tolpan kautta ohi Järvisen. Maalin syöttivät Kimmo Kuhta sekä helsinkiläisten tuorein NHL-vahvistus Stephane Robidas.

DSC_6065

IFK siirtyi johtoon vajaat kaksi minuuttia tasoituksen jälkeen. Maali oli lähes identtinen tasoituksen kanssa, tosin tällä kertaa IFK-hyökkääjät järjestivät melkoisen maskin Järviselle. 1-2-maalin iski Toni Söderholm.

Laakso kiitti luottamuksesta

Kolmannessa erässä HPK pääsi otteluun paremmmin mukaan. IFK:n suurin hyökkäysinto laantui ja HPK pääsi hyörimään enemmän ja enemmän IFK:n puolustusalueelle. Kotidebyyttinsä tehnyt Eric Fehr kohautti yleisöä  ampumalla kiekon ylärimaan. Vaikka maalia ei varsinaisella peliajalla syntynyt, oli kanadalaisen esitys lupauksia herättävä.

DSC_5936

Kerhon etsikkoaika koitti neljä minuuttia ennen päätössummeria. HIFK:n Arttu Luttinen sai kaksiminuuttisen ja HPK pääsi myllyttämään ylivoimalla. Peliä ei saatu kuitenkaan tasoihin parista hyvästä tekopaikasta.

DSC_5965

Lopulta yrittäminen kannatti. Luttisen jäähyn umpeuduttua Ari-Pekka Selin otti Järvisen pois maalilta ja Kerho jauhoi kuudella viittä vastaan. Kiekko pelattiin siniviivaan Aleksi Laaksolle, joka tykitti kovaa ja korkealta kiekon reppuun! Tasoitumaali syntyi vain 43 sekuntia ennen loppusummeria ja Laakson vapautunut tuuletus oli sen mukainen.

DSC_6213

– Kolmannessa erässä päästiin prässäämään hyvin ja saatiin lopulta ansaittu tasoitus, Pasi Arvonen summasi.

Fehr viimeisteli ammattilaisen ottein

Jatkoajalla lähempänä voittomaalia oli HIFK. Mika Järvinen torjui loistavasti mm. IFK:n 3-1-ylivoimahyökkäyksen. Tuomas Vänttinen sai kaksiminuuttisen huitomisesta kun jatkoaikaa oli pelaamatta alle kaksi minuuttia. IFK painoi vimmatusti päälle neljällä kolmea vastaan. Alivoimalla raatanut Aleksi Laakso menetti vielä mailansa, joten HPK pelasi käytännössä kahden miehen alivoimalla. Järvinen venyi jälleen mahtavasti ja ottelun ratkaisua lähdettiin hakemaan voittolaukauskilpailusta.

Ville Viitaluoma aloitti rankkarit komeasti kämmenpuolen viimeistelyllä. IFK:n aloittajan, Markus Granlundin, yritys pysähtyi Järvisen patjaan. Kerhon toiseksi ampujaksi asettui kaksimetrinen kanadalainen, Eric Fehr. Ammattimies ei epäröinyt vaan laukoi kiekon vastustamattomasti ohi Norjan.

IFK:n Joakim Eriksson piti IFK:n toiveet hengissä onnistumalla toisen parin tasoittavalla. HPK:n Juha Kiilholmalla oli mahdollisuus ratkaista kaksi pistettä onnistumalla viimeisessä parissa. IFK käytti viimeisen oljenkortensa ja vaihtoi Joni Ortion maalille. Kiilholma laukoi tolppaan, joten Kimmo Kuhdalle jäi mahdollisuus tasoitukseen. Kuhta ei kuitenkaan skodannut vaikka mestan saikin. Näin ollen kaksi pistettä jäi Hämeenlinnaan ja yksi lähti Helsinkiin.

DSC_5927

HPK:n ottelut jatkuvat vieraissa ensi viikon tiistaina Ilvestä vastaan. Rinkelinmäellä pelataan seuraavaksi torstaina 1.11., jolloin vastaan luisteleen Helsingin Jokerit. Be there!

 

Karri Salo 27.10.2012

27.10.2012 20:16

Jaa artikkeli: